keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Pikkusiskon viimeinen tanssi

Tänään olen ollut taas koko päivän siinä yössä kun pikkusisko kuoli ja syntyi. Olen istunut tässä sohvan nurkassa, pitänyt kädessäni pikkusiskon kuvaa. Ihaillut kaunista enkeliäni jolla on suljetut silmät. Käynyt tuon yön tapahtumia läpi hetki hetkeltä, uudelleen ja uudelleen. Minun pieni hetkeni lapseni kanssa.  Jostain ihmeen syystä, tallensin puhelimeeni videon ennen nukahtamistani tuona iltana, pikkusiskon viimeisen tanssin. Yhdeltätoista maha heilui vielä hurjasti, puolelta toiselle kun pieni tyttöni oikoi pitkiä jalkojaan. Meni monta viikkoa, ennen kuin pystyin tuon pienen tallenteen uudelleen katsomaan. Se oli minun tyttäreni viimeinen tanssi. Yhdeltä yöllä heräsin enkä enää tuntenut liikkeitä.

Pikkusiskolla oli kauniit pitkät varpaat. Niillä olisi ollut hyvä tanssia. Ne olivat täydelliset pienet varpaat. Niillä olisi ollut hyvä kulkea tämä elämän polku. Se polku oli vaan niin kovin paljon lyhyempi kun olisin halunnut. Pikkusiskolla oli kaunis pieni nenä ja suloinen suppusuu. Ja ne kauniit pitkät sormet jotka eivät kiertyneetkään äidin sormen ympärille. Olisipa ne edes hetken puristaneet. Ja kauniit sirot korvat. Sinne korvaan kuiskasin monta kertaa kuinka paljon äiti rakastaa.
Hiukset olivat kauniit tummanpunertavat. Niihin olisin halunnut joskus tulevaisuudessa solmia rusetteja. Ja pikkusiskolla oli suljetut silmät. Ne silmät jotka eivät koskaan auenneet. Äidin ja lapsen katseet jotka eivät koskaan kohdanneet. Ja yhä minä tunnen omilla huulillani pikkusiskon pehmeän posken kun siihen viimeisen suukon painoin.

Se on hassua, miten minulla on jatkuva tarve käydä läpi tuota yhtä vuorokautta elämästäni koko ajan uudelleen. Mutta se onkin ollut elämäni tärkein vuorokausi. Surullisin, ihan ehdottomasti, mutta samalla myös tärkein. Se on toinen minun kahdesta ainoasta fyysisestä kosketuksesta lapseeni kohdun ulkopuolella. Toinen tapahtui ruumishuoneella. Tämä yksi ainoa vuorokausi muutti minut ihmisenä ihan totaalisesti. Se on laittanut elämänarvoni täysin uuteen järjestykseen. Se on tuonut elämääni tunteita joita en ennen tiennyt olevankaan. Se on näyttänyt kuinka haavoittuvainen olen. Tämä yksi vuorokausi tulee kulkemaan mukanani joka ikinen hetki loppuelämäni ajan.

Et voi arvatakaan enkelini miten kamala ikävä äidillä on tänään ollut. Äiti rakastaa ihan mahdottoman paljon.



10 kommenttia:

  1. Kirjoitat niin koskettavasti, että halusin jättää kommentin, vaikka en tiedäkään mitä sanoa. Eipä tähän tilanteeseen taida kenelläkään sanoja olla.

    Anna surulle aikaa, ja vaikka nyt ehkä tuntuu mahdottomalta, mutta jonain päivänä vielä suru väistyy ja tilalle tulee sydäntä lämmittävä muisto, joka seuraa mukanasi loppuelämän. Voimia!

    VastaaPoista
  2. Uskomattoman kauniisti sä kirjoitit tuosta tanssista ja noista hetkistä. Itken ja luen yhä uudelleen. Iso halaus.

    VastaaPoista
  3. Voi että kuinka pahoillani mä olen teidän puolesta! Ja tuo teksti oli todella kaunista, kyyneleet vaan valuu suurena virtana... Halauksia ja voimia! <3 Olet ajatuksissa.

    VastaaPoista
  4. Niin kauniita sanoja, niin surullisen asian ympärillä :(
    Kumpa olisi joku keino helpottaa oloasi, mutta sellaista ei taida olla. Kai aika auttaa, vaikka eihän suru koskaan katoa.

    Itken aina, kun luen blogiasi, niin nytkin:(

    Voimia sinulle <3

    VastaaPoista
  5. Minäkään en kuivin silmin pysty blogiasi lukemaan ikinä. Nytkin koirani nuolee kyyneliäni sylissäni. Kohtalo osaa olla järkyttävä. Sanoinkuvaamattoman julma. Sanotaan aina, että kenellekään ei anneta enempää kuin jaksaa kantaa, mutta olen jo kauan ollut toista mieltä. Kyllä meille annetaan enemmän kuin jaksamme kantaa, mutta pakkohan se on raahata sitä painolastia mukanaan, kun se ei kerran henkeä vie. Kun ei tässä itseään jojoonkaan viitsi vetää. Toivon sydämestäni, että teille tulee vielä kolmaskin lapsi.

    Et ole yksin. Jaksa vielä!

    VastaaPoista
  6. Kiitos Barba. Minä en oikeastaan edes halua että tämä suru menee kokonaan pois. Se on ainoa konkreettinen asia mikä minulla pikkusiskosta oikeastaan on. Haluaisin vain, että sen kanssa olisi hieman kevyempi olla.

    Myytti, minä niin toivon että me molemmat saataisiin ne pikkusisarukset kotiin asti <3 Koska muuten tätä painolastia on paljon raskaampi kantaa.

    VastaaPoista

Kommenttisi on arvokas, kiitos!