tiistai 23. lokakuuta 2012

Ensimmäinen blogini 15.9.

Toivottavasti tästä tarinasta tulee selviytymistarina, vielä en osaa kuvitella aikaa jolloin pystyn taas olemaan kokonainen. Sitä tuskin koskaan tuleekaan, kunhan edes tuntisin olevani taas kokonaan elossa, enkä vain eloton kuori. Nyt ensin odotan aikaa, jolloin olisi taas hieman helpompi hengittää ja että tuo kamala painon tunne rinnassa hieman keventyisi. Ihminen yrittää löytää omat keinonsa helpottaakseen edes hieman tätä kohtuuttomalta tuntuvaa taakkaa. Toivon että kirjoittaminen auttaisi minua tämän surutyön kanssa.

2 kommenttia:

  1. Kiitos, itkin, itkin ja itkin lukiessani blogia.
    Heinäkuussa synnytin pienen enkelipojan, ja siitä yritän nyt toipua, ja jollain "kierolla tavalla" tämä itkeminen tekee hyvää.. jaksamisia sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kovin pahoillani sinunkin menetyksestäsi. Olen huomannut saman, että itkeminen ikäänkuin puhdistaa. Kun pahaolo kasaantuu sisälle, niin itkemällä sen saa ulos.

      Kovasti voimaa Tiina!

      Poista

Kommenttisi on arvokas, kiitos!