Tänään näin pienen enkelini viimeistä kertaa. Hän oli kuin pieni nukke, joka nukkui sängyssään vaaleanpunaisen peiton alla. Pienempi kuin muistinkaan. Syliin en uskaltanut ottaa, mutta silitin poskea ja otin pienestä kädestä kiinni, pienestä kylmenneestä kädestä. Kauniimpi kuin muistinkaan oli pieni posliininukkeni. Polvillani itkin pienen arkun ääressä, sanoin hyvästini pienelle tyttärelleni. Kerroin että äiti aina rakastaa eikä tule koskaan unohtamaan. Ja jotenkin minusta tuntuu, että kyllä hän sen tietää. Hän näytti rauhalliselta ja onnelliselta. Vaaleanpunaisen ruusun laitoin vielä oman ruusuni kainaloon. Omani oli kauniimpi kuin kukka. Hautajaisissa pidämme arkun kiinni. Annetaan rakkaamme nyt levätä rauhassa. Hyvästien jälkeen sain pikkuiseni syliini viimeisen kerran kun kannoin pienen arkun hautaustoimiston autoon. Olen todella onnellinen että rohkaisin mieleni ja kävin enkelini hyvästelemässä.
Olet kaunis enkelini, äiti rakastaa sinua tänään enemmän kuin koskaan. Nuku rauhassa.
:'( Näille kyyneleille ei voi mitään.. niin valtavasti teksti tuo mieleen myös omia muistoja.. ja niin valtavasti surua teidän pienen pois menon johdosta... Anteeksi, että kommentoin näitä nyt, jos sinulla sattuikin juuri olemaan parempi päivä surun kanssa tänään. Halusin vain sanoa, että vaikken sinua tunnekaan enkä ole blogiasi lukenut, olet silti ajatuksissani.
VastaaPoistaTämä blogi on minulle tärkeä, vaikka en siihen enää kirjoitakaan. Minulle on tärkeitä nämä vanhat tekstit, muistot. Suru on jo muuttanut muotoaan, vaikka se vieläkin välillä tulee hyökyaaltona, ei se enää vedä mukaansa syvyyksiin ainakaan kovin pitkäksi aikaa. Olen oppinut pysyttelemään pinnalla.
Poista♥
VastaaPoista♥ ♥
VastaaPoista