perjantai 7. joulukuuta 2012

Miksi pikkusisko kuoli?

Tämä päivä alkaa onneksi jo olla lopussa. Sairaalavierailun myötä koko tunteiden kirjo on ollut tänään taas tosi vahvasti läsnä. Ikävä repii pahemmin kun se on taas hetkeen repinyt. Kaikki tuntuu taas niin todelliselta. Pikkusiskon kuolema on totta. Itseasiassa paluu sairaalaan ei ollut niin vaikeaa kuin luulin. Äitiyspoliklinikka taisi olla remontissa ja oli siirretty eri kerrokseen. Minun oli helpompi mennä tuohon kerrokseen, missä en ollut ennen ollut. Tosin ilmottautuessa kätilö ihmetteli miksi minulla on kaksi aikaa peräkkäin. Odotatko kaksosia hän kysyi, ennen kuin tajusi ja pahoitteli kovasti. Siinä tulivat ensimmäiset kyyneleet, mutta sain koottua itseni vielä nopeasti. Istuimme siellä, onnellisten odottavien perheiden keskellä. Me, ketkä emme olleet onnellisia. Ja tottakai törmäämme tuttava pariskuntaan, joiden vauvan laskettuaika taisi olla mennyt jo. Minä en kysynyt, eikä minua kiinnostanut. Jouduimme odottamaan tunnin. Tunnin istuimme onnettomina siellä onnellisten keskellä. Ja taas minä mietin, että saavatkohan kaikki nämä onnelliset odottajat vauvansa kotiin asti. Vai käyköhän jollekin niinkuin meille?

Lääkäri ei ollut minua hoitanut lääkäri, niinkuin meille oli luvattu. Samapa tuo oli, ei se asian hoitoa haitannut. Pikkusisko oli täydellisen terve pieni tyttö. Suoraa kuolinsyytä ei löydetty, todennäköisin olettamus on siis äkillinen sydänpysähdys hepatogestoosin vuoksi. Mutta varmuutta siitä ei ole. Voitte hyvin yrittää uutta raskautta, sanoi lääkäri. Minä vastasin että helpommin sanottu kuin tehty. Lääkäri ei enää siihen vastannut. Mitä minä sain tämänpäiväisestä? Näin pikkusiskon kuvan. Pikkusiskon kokonaisena, kuolleena makaamassa pöydän päällä. Jalat, kädet, kaikki. En minä muistanutkaan miten isot jalat pikkusiskolla oli. Ja sitä miten pieni hän oli, siinä maatessaan ihan kokonaisena. Äidin silmissä maailman kauneimpana, vaikka olikin kuollut. Ja siinä minä itkin. En pystynyt enää pitämään virallista naamaani yllä, kun pidin tuota paperin palaa kädessäni ja katsoin pientä kuollutta lastani. Kätilö ottaa kaikista kuvista maanantaina kopiot ja lähettää meille. Nyt odotan tuota kirjettä saapuvaksi, että voin kotona, rauhassa tarkasti katsoa miltä pikkusisko näytti ja painaa tarkasti sen mieleen etten enää varmasti ikinä unohda pienintäkään kohtaa.

Sairaalatapaamisen jälkeen kävimme miehen kanssa haudalla. Sytytimme kynttilät pienelle kolmikuisellemme ja laitoimme kiven viereen pienen punaisen jouluenkelin. Pikkusiskon ensimmäinen joulukoriste. Nyt on minun lapsivuodeaikani ilman lasta ohi. Nyt olen taas sekundäärisesti lapseton. Äiti jonka syli on ihan liian tyhjä. Viallinen nainen. Maho. Haluaisin niin vielä kerran olla raskaana. Haluaisin niin vielä synnyttää. Haluaisin kuulla kuinka se lapsi itkee. Haluaisin sen lapsen kotiin. Haluaisin olla ihan oikeasti äiti.

Tänään silitin taas poskeasi enkelini ja sain kutittaa sinua varpaasta. Lähditkö ihan turhaan pieni taivaantyttöni? Olit ihan täydellinen, sinussa ei ollut mitään vikaa. Äiti rakastaa niin että sydän menee ihan ruttuun kun et ole täällä.


21 kommenttia:

  1. Voi, sinulla on ollut tosi rankka päivä. Oli kuitenkin varmasti tärkeää kuulla että tyttö oli täydellinen. Voimia koko perheelle ja halauksia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna. Teki hyvää kuulla että pikkusiskosssa ei ollut mitään "vikaa", vaikka toisaalta tuntuu että tapahtunut olisi ollut ehkä helpompi hyväksyä jos joku vika olisi löytynyt. Joku syy, että pikkusiskon elämä täällä meidän kanssamme ei olisikaan ollut parasta hänelle. Äidille pikkusiskon on aina ihan täydellinen <3

      Poista
    2. Hei vielä, toivottavasti et ymmärtänyt väärin, tottakai aina lapsi on äidilleen täydellinen. Itsellä vaan helpotti se tieto, että tyttäreni oli terve. Jos kuoleman kautta olisi paljastunut vaikka jokin synnynnäinen sairaus, se olisi ollut tulevaisuutta ajatellen aika shokki. Nyt, kun terve tyttö kuolee, kuolema on turha, mutta silti ainakin itse olen helpottunut että "vikaa" ei löydetty.

      Poista
    3. En toki Johanna. Tottakai lapsi on äidilleen täydellinen vaikka pää kainalossa. Mulla vaan taitaa olla ajatukset toisinpäin. Olisi ollut helpompi hyväksyä jos olisikin löytynyt vaikka vaikea sydänvika ym jolloin pikkusiskon elämä ei olisi kohdun ulkopuolella jatkunut kuitenkaan. Nyt tuntuu että meni pieni ihminen hukkaan ihan turhaan :(

      Poista
  2. Halaus ja toivon että toiveesi uudesta raskaudesta toteutuu. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jessica <3. Niin mäkin toivon ihan hirveästi. Jos ei, niin sitten on vaan pakko keksiä jotain muuta. Mutta vielä en mieti, että mitä.

      Poista
  3. Jotkut viisaat tai jonkun kuoleman kokeneet sanovat että ensimmäinen vuosi on vaikein läheisen kuoleman jälkeen. Ehkä joudut käymään läpi saman asian siihen asti kunnes olet elänyt hetkeen, jolloin sait tietää olevasi raskaana, siihen hetkeen kun lapsesi kuoli. Sen jälkeen on elämä varmaankin kierrettyään "täyden ympyrän" erilaisten muistojen värittämää. Lohduttaa en sinua osaa tyhjillä sanoilla. Mutta olen tässä - minuutin ihan hiljaa- ajatellen sinua ja yritän jakaa tuskasi jotta sinulla olis helpompaa. Ja toivon, että vaikka suru ja ikävä on myötä koko elämäsi ajan, tulisi myös uusi lapsi täyttämään sylisi. Mutta ellei niin ole tarkoitettu ja ellei niin käykään, toivon silti sinulle onnea elämääsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Anja, näin minäkin olen kuullut joidenkin sanovan että ensin pitää elää se vuosi, kaikki hetket ilman tuota yhtä rakasta ja sitten tapahtumat alkaisivat toistamaan itseään ja sen mukana toivottavasti olokin paranisi. Vielä en tiedä miten käy, vuoden päästä voin kertoa.

      Kommenttisi lämmitti mieltäni, kiitos siitä.

      Poista
  4. Turnip, onneksi syy tavallaan selvisi. Vaikken tiedä muuttaako se loppujen lopuksi mitään...

    Anteeksi jos käännän veistä haavassa, mutta yksi tarkentava kysymys (johon ehkä vastaus selviäisi lukemalla ihan ensimmäiset postauksesi, mutta en nyt kykene siihen). Oliko sinulla todettu hepatogestoosi? Eikös se ole se raskauden ajan maksavaiva? Saitko siihen mitään hoitoa vai oliko se jotenkin oireeton?

    Kyllä tämä elämä on niin haurasa lasia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan Myytti. Se on juurikin se raskauden ajan maksavaiva. Olin osastolla sisällä silloin kun pikkusisko kuoli korkeiden sappiarvojen vuoksi. Minulla nuo sappihapot olivat 176, kun osastolle otetaan sisään tarkkailuun jos arvo ylittää 40. Eli minulla tuo oli todella korkea. Oireena oli järjetön kutina ja lääkityksenä adursal niminen lääke. ( ja atarax helpottamaan kutinaa) Kutina helpotti vasta pari viikkoa synnytyksen jälkeen, ja oikeastaan vasta se vahvistaa että kyseessä oli tuo raskauskolestaasi. (Kun oireet häviävät synnytyksen jälkeen)

      Ja ei tämä faktojen latominen ole ollenkaan veitsen kääntämistä, niistä on ihan helppo kertoa.

      Poista
    2. "Goodbye may seem forever. Farewell is like the end, but in my heart is the memory and there you will always be." -Walt Disney

      Poista
    3. Ai sinullakin oli r-hepatoosi :( Samoin minulla. Sekä keskoseni raskaudessa että parissa keskenmenossa (mitä lääkäritkin ihmettelivät, koska "yleensä" se puhkeaa vasta rv 33 tienoilla.) Ja samoja arvoja täälläkin ja sama lääkitys.

      Nyt kun vuosi on tästäkin postauksesta kulunut, toivon, että suru tosiaan on muuttanut muotoaan. :( Ja ihana että teillä on nyt toinenkin eläväinen lapsi, se kolmas lapsi. En ole vielä äässyt vain blogin selaamisessa sinne asti, vaikka sieltä blogista tänne eksyinkin.

      Poista
    4. Ajatella, yli vuosi jo vierähtänyt. En olisi tuolloin uskonut, että nytkin tässä vieressä tuhisee ihana eläväinen kolmikuinen vauva <3

      Poista
  5. Voi kun sitä osaisi sanoa sinulle sellaisia sanoja, joilla sinulle tulisi parempi olo. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle Pinkki Pingviini, tuolla yllä sanoit sen <3

      Poista
  6. Minä menetin oman lapseni sen vakavan sairauden takia, minkä takia se ei tähän maailman olisi koskaan ollut valmis, eikä koskaan olisi tässä maailmassa pystynyt elämän, joten tiedän miltä teistä tuntuu !

    VastaaPoista
  7. Itse menetin lapseni/tyttäreni sen vakavan sairauden takia, minkä myötä se tässä elämässä olisi pystynyt elämään, joten tiedän miltä teistä tuntuu, VOIMIA !

    VastaaPoista
  8. Olen hurjan pahoillani puolestasi <3

    Enhän minä oikeasti usko, että lapsen menettäminen on koskaan helppoa. Oli syy sitten mikä tahansa. Kovasti voimia myös sinulle ja aurinkoa kesään!

    VastaaPoista
  9. Menetin siskoni ollessani yhdeksän.Enkä silloin oikein tajunnut mistä oli kyse,mutta
    myöhemmmin tunteet tulivat esiin todella vahvoina...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsen maailma on niin kovin erilainen. Suree ja ikävöi varmasti erilailla kun aikuinen. Vanhempana ymmärys on taas erilaista ja sitä on varmasti käsittänyt mitä ihan oikeasti on menettänyt.

      Lohtua sulle siskon ikävään <3

      Poista

Kommenttisi on arvokas, kiitos!