Olen saanut uudet matkakumppanit elämääni, vihan ja katkeruuden. Näitä en olisi seurakseni halunnut, eivät sovi luonteeseeni. Se tunne, että en pysty iloitsemaan muiden onnesta, on ihan kamala. Inhoan itseäni sen takia. Taas eilen katselin hulluilla päivillä pömppömahaisen äidin ostavan vauvatavaraa, ja ainoa ajatukseni oli että hölmö, mitä nyt jo niitä ostelet, ethän vielä edes tiedä tuleeko vauva kotiin. Luin lehdestä Vappu Pimiän saaneen 10 pisteen tytön. Olin jo ehtinyt miettiä että joko sekin tarina päättyi huonosti, laskettu aika kun taisi olla jo syyskuun lopulla. Minun tytöstäni on jäljellä vain kasa tuhkaa maan alla ja pienen pieni hiustupsu, minun kallein aarteeni. Olen niin katkera ja niin vihainen maailmalle tästä lopputuloksesta. Minäkin haluan 10 pisteen vauvan jonka saan tuoda kotiin asti ja jonka näen kasvavan.
Tästä taitaa tulla huono päivä, olen todella surullinen. Kaikki itkettää ja kaikki ajatukset ovat pikkusiskossa. Ikävä tuntuu ihan kestämättömälle. Eilen oli parempi päivä, ehkä niitäkin alkaa pikkuhiljaa tulemaan. Vai onko se sitä että katkeruus ja viha nostavat päätään ja en ehdi surra joka minuutti koska kadehdin vain muita ja muiden onnea? Ehkä tämä elämä alkaisi tästä sujumaan kun vauvoja ei syntyisi muillekkaan. Ei ainakaan ennen meitä, jos me sattuisimme vielä joskus pienen ihmeen kokemaan ja kotiin saamaan. Tämä meidän pieni ihmeemme kun jätti leikin täällä kesken ja lähti sinne taivaan leikkikentille. Etpä olisi lähtenyt, niin olisin tahtonut sinut täällä pitää.
Kävin viime viikolla juttelemassa psykologille. Kävimme tapahtumaa läpi, hetki hetkeltä, alusta asti, jokaista pientä hetkeä ja ajatusta. Taas kerran. Päässäni olen niitä pyöritellyt satoja kertoja. Mutta teki hyvää sanoa ne ajatukset ja asiat ääneen. Ja se teki hyvää että joku sanoi että ajatukseni ja mietteeni ovat normaaleja. En ole sekoamassa enkä ole hullu, minä vain suren. Kunpa tähän suruun olisi joku oikotie, joku ihmelääke. En minä halua pikkusiskoa ikinä unohtaa enkä häntä hetkeäkään kadu, mutta jos voisin joskus ajatella häntä ilman että kaikki ympäriltä romahtaa. Voisin iloita siitä että edes hetken sain tuntea tämän pienen elämän ihmeen kohdussani? Vielä toistaiseksi nyt kuitenkin vain suren, olen vihainen maailmalle ja katkera ja kateellinen kaikille joiden odotus päättyy hyvin. Ja niille jotka tulevat raskaaksi helposti, kun itse haluavat.
Suukkoja enkelini, äiti rakastaa aina ja on onnellinen siitä että kävit täällä luonamme edes sen pienen hetken verran.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi on arvokas, kiitos!