En ikinä ole ollut näin hermostunut ja neuroottinen ja paniikissa. Maanantaina juoksin yksityiselle. Kyllä siellä hengissä oltiin. Ihan susi lääkäri, joka ei tehnyt edes sisätutkimusta, vaikka tipputteluvuodosta kerroin. Alkio vastasi 8+3 vaikka olisi pitänyt olla 8+6. Mahtuu toki virhemarginaalin rajoihin ja tiedän että kun alkiot ovat näin pieniä mittaajasta riippuu paljon, millikin muuttaa tulosta. Silti pelko jäi kytemään onko alkio kuihtumassa pois... Eilen ensimmäisellä neuvola käynnillä terveydenhoitaja sai sykkeen kuulumaan hetkittäin, ei vielä kunnolla, onhan alkio vielä niin pieni. Syke oli 124-127 silloin kun lukema laitteeseen tuli. Neuvolassa olin vain onnellinen että syke kuului, eikä terveydenhoitaja mitään siitä kommentoinut. Itse kotona tietenkin tutkin mitä sykkeen noilla viikoilla pitäisi olla. Hurjasti korkeampi, tasoittua sitten vasta kun alkio on jo sikiö ja hieman isompi. Nyt olen kiukkuinen ja äkäinen ja surullinen ja varma että meidän pelastava köytemme ja uusi ihmeemme on kuihtumassa pois. Tieto lisää tuskaa. Pitäisi vain pystyä olla olemaan, eikä etsiä lisää tietoja joka paikasta. Kaikki ahdistaa. Olen varannut jo seuraavan yksityisen lääkärin ensiviikolle, koska minun on päästävä näkemään jatkaako tämä yksilö kasvuaan vai onko se sitä lopettelemassa. Anteeksi typerä vuodatus, jonnekin tätä pahaa oloa on purettava.
Voi sinua rakas taivaanlapseni. Olen taas niin hirveästi toivonut, että sinä olisit täällä ja meidän keväämme olisi aivan toisenlainen.
Elämää lapsen kuoleman jälkeen. Surua ja ikävää sekä toivoa valoisammasta huomisesta.
keskiviikko 27. maaliskuuta 2013
perjantai 22. maaliskuuta 2013
Loputtoman pitkät päivät
Tunti kerrallaan, päivä kerrallaan. Tahtoisin niin vaipua johonkin horrokseen ja herätä kun kaikki on ohi. Tavalla tai toisella. Kai kaikki on ok. Tai sitten ei. Tiputtelu vuotoa aina välillä tulee ja joka kerta se saa sydämen melkein hypähtämään ulos rinnasta. Tuntuu että mitään muuta elämää ei ole. On vain juuri tämä hetki ja tämä kamala pelko. Vaikka yritän olla ajattelematta mitään, hyvää tai huonoa , ei se onnistu. Minä en millään kaipaa näitä kokemuksia, pärjäisin ilmankin. Kaipaan vain sitä onnistunutta lopputulosta. Toivon hulluja asioita. Toivon, että jos tulee keskenmeno, se olisi keskeytynyt keskenmeno ettei minun tarvitsisi kestää tätä vuotojen aiheuttamaa epätietoisuuttaa. Näiden typerien vuotelujen takia en uskalla yhtään rentoutua. En ajatella yhtään eteenpäin. Nyt on vain tämä hetki yksi tappavan hidas päivä kerrallaan. En ole osannut kirjoittaa. Ei ole mitään sanottavaa. On vain tämä pelko ja liian hitaasti eteenpäin menevät päivät.
Suukoja rakas taivaantyttöni. Äiti ajattelee ja ikävöi sinua joka ikinen päivä ihan hurjan paljon.
Suukoja rakas taivaantyttöni. Äiti ajattelee ja ikävöi sinua joka ikinen päivä ihan hurjan paljon.
lauantai 16. maaliskuuta 2013
Hermoraunio
Onkohan minusta tähän? Jos tätä enää kohta edes on. Olihan sitä huoletonta aikaa jo lähes kaksi vuorokautta. Eilen illalla alkoi kohtalaisen kova kipu alavatsassa. Ajattelin, että ovat vain kohdun kasvukipuja. Ihmetyttää tosin, että kipu on jatkuvaa ja tuntuu oikeastaan koko ajan. Kasvukivut kai ovat lyhyt kestoisempia? Sen lisäksi tänään on ollut taas hieman tiputtelua. Sitä ei nyt pariin viikkoon ole ollut, kun taas yhtäkkiä se ilmaantui alavatsakipujen kaveriksi. Tuntuu, että järki lähtee. Ei minusta taida henkisesti olla tähän. Kyllähän kaikki voi vielä olla hyvin. Tai sitten ei. Kun kaikki oireet aina kertovat kummastakin vaihtoehdosta. Olen henkisesti ihan riekaleina. Eikö joskus voisi asiat mennä vaan helposti? Eikö se riittänyt, että emme saaneet pikkusiskoa kotiin? Eikö se riitä että emme saa lapsia itse tehtyä?
Voi rakas enkeli, kuinka taas olenkaan tänään niin kovasti ikävöinyt sinua. Ihmetellyt miksi sinun ikinä piti lähteä. Voi kuinka toivon, että asiat olisivat toisin.
Voi rakas enkeli, kuinka taas olenkaan tänään niin kovasti ikävöinyt sinua. Ihmetellyt miksi sinun ikinä piti lähteä. Voi kuinka toivon, että asiat olisivat toisin.
perjantai 15. maaliskuuta 2013
Kel onni on se onnen kätkeköön
Kovasti sykkivä pieni sydän. Miten ihanalta se tuntuikaan nähdä siinä ruudulla. Miten ihanalta se tuntuikaan kun hetkeksi se kivi vierähti sydämeltä ja hetken oli ihanan kevyt ja huoleton olla. Tänään toki kaikki huoli on palannut moninkertaisena ja kovasti yritän olla analysoimatta jokaista vatsan nipistystä ja väännettä. Tähän ei auta nyt mikään. Pitäisi nyt vaan yrittää rentoutua, pitäisi yrittää olla odottamatta sitä pahinta. Itseä ihan ärsyttää tämä jatkuva negatiivinen asennoituminen, mutta sitä on niin suunnattoman vaikea kääntää pois päältä. Vaikka kuinka yrittäisi olla asiaa ajattelematta, niin mahdotontahan sekin on. Pitää nyt ottaa tämä sellaisena kun se tulee. Laskettu aika on neljä päivää myöhemmin kuin se oli pikkusiskosta. Kaikkien kolmen lapsemme laskettu aika on ollut lokakuussa. Kaksi ensimmäistä ovat syntyneet syyskuussa. Mitenköhän nyt käy. Toivottavasti päästäisiin ainakin sinne syyskuulle saakka. Toivottavasti tämä tämänvuotinen uusintakierros nyt päättyisi siihen onnelliseen loppuun.
Kiitos ihana enkelini, sinun taivaankodin taikasi on toiminut! Suukkoja hurjasti.
Kiitos ihana enkelini, sinun taivaankodin taikasi on toiminut! Suukkoja hurjasti.
keskiviikko 13. maaliskuuta 2013
Tulisilla hiilillä
Aika menee kuin meneekin eteenpäin, myös silloin kun se tuntuu olevan kokonaan pysähdyksissä. Nautin suunnattomasti lyhennetystä työpäivästä, pojan kanssa meille jää paljon aikaa touhuta omiamme ja nauttia aurinkoisista keväthangista päiväkoti ja työpäivän jälkeen. Toki ensimmäisen palkkapäivän jälkeen huomaa myös pienen loven arkeen käytettävissä rahavaroissakin, mutta silti en tätä vaihtaisi. Aika tosin on mennyt eteenpäin niin hurjan hitaasti viimeaikoina. Tuntuu, että päivät eivät vähene. Tuntuu, että ensimmäinen etappi on ollut koko ajan ihan hurjan kaukana. Ja nyt se vihdoin on käsillä. Huomenna selviää missä mennään. Huomenna vihdoin selviää onko pieni siemen kasvattanut itselleen sydämen jonka niin kovasti toivon näkeväni sykkimässä. Olen varautunut (tottakai) kaikkiin vaihtoehtoihin. Tuulimunaraskauteen, kohdun ulkoiseen raskauteen. Jotenkin ehkä kaikkein vähiten olen varautunut siihen normaaliin raskauden mahdollisuuteen. Jotenkin en vieläkään uskalla ajatella että nyt voisimme olla sillä tiellä kohti onnellista loppua. Elämä kun on näyttänyt miten kuoppainen se tie voi olla. Toivon, että huomisesta tulisi oikein aurinkoinen päivä, ihan joka suhteessa. Vaikka tiedän, että silti ollaan vielä kaukana siitä onnellisesta lopusta, mutta ensimmäinen etappi olisi saavutettu. Se onnellinen loppu voisi olla ihan pikkuriikkisen lähempänä. Minä niin kovasti toivon.
Suukkoja rakas taivaanlapseni. Äiti ajattelee sinua ihan joka ikinen päivä ja ikävöi sinua kovasti.
Suukkoja rakas taivaanlapseni. Äiti ajattelee sinua ihan joka ikinen päivä ja ikävöi sinua kovasti.
tiistai 5. maaliskuuta 2013
Puoli vuotta
Huomenna pikkusisko olisi puolivuotias. En voi millään uskoa, että jo puoli vuotta on mennyt. Siitä on jo puolivuotta kun pikkusisko sai siipensä. Jotenkin tämä kulunut puolivuotta on jo todistanut monet kliseet oikeaksi. Suru muuttaa muotoaan. Niin se on tehnyt jo tässä puolessa vuodessa ja varmasti se tulee muuttumaan paljon vielä jatkossakin. Suru ei ole enää jatkuva musta pilvi eikä suunnaton ahdistus rinnan päällä, suru on alkanut ottaa omaa paikkaansa tässä uudenlaisessa elämässä. Aika auttaa ja parantaa. Sekin tavallaan niin totta, mutta tavallaan taas kuitenkin ihan väärin. Kyllä aika on auttanut, paljonkin. Useimpina päivinä on jo hyvä olla, eikä suru ole koko aikaa läsnä niinkuin se ensimmäisinä kuukausina oli. Paranna se ei silti varmasti ikinä. Niinä päivinä kun paha olo iskee ja ikävä on kova, on se ikävä ja suru ihan yhtä tuoretta kun kaikki olisi tapahtunut eilen. Silloin ajan kulumisella ei ole merkitystä.
Jostain syystä olen viimepäivinä paljon yrittänyt miettiä millaista kaikki olisi nyt jos asiat olisivatkin toisin. Ja jostain syystä minun on ihan hirveän vaikea kuvitella millaista elämä olisi ollut. Millaista meidän kahden lapsen perheen arkemme olisi. En osaa kuvitella millaista olisi kasvattaa pientä tyttöä. En tiedä mitään pienistä tytöistä. Tiedän vain millaisia pienet pojat ovat. En näe itseäni pukemassa pieniä mekkoja, enhän niitä ole koskaan pukenut. Osaan kuvitella vauva-arkea vain sellaiseksi kun se pojan kanssa oli, mutta eihän se nyt olisi ollut samanlaista. Pikkusisko olisi ollut se toinen lapsi. Toki on nytkin, mutta niin erilaisella tavalla. Toivon niin kovasti että saisimme vielä sen uuden mahdollisuuden kahden lapsen arkeen.
Suukkoja kaunis enkelini. Sinä olisit jo niin iso tyttö jos olisit täällä.
Jostain syystä olen viimepäivinä paljon yrittänyt miettiä millaista kaikki olisi nyt jos asiat olisivatkin toisin. Ja jostain syystä minun on ihan hirveän vaikea kuvitella millaista elämä olisi ollut. Millaista meidän kahden lapsen perheen arkemme olisi. En osaa kuvitella millaista olisi kasvattaa pientä tyttöä. En tiedä mitään pienistä tytöistä. Tiedän vain millaisia pienet pojat ovat. En näe itseäni pukemassa pieniä mekkoja, enhän niitä ole koskaan pukenut. Osaan kuvitella vauva-arkea vain sellaiseksi kun se pojan kanssa oli, mutta eihän se nyt olisi ollut samanlaista. Pikkusisko olisi ollut se toinen lapsi. Toki on nytkin, mutta niin erilaisella tavalla. Toivon niin kovasti että saisimme vielä sen uuden mahdollisuuden kahden lapsen arkeen.
Suukkoja kaunis enkelini. Sinä olisit jo niin iso tyttö jos olisit täällä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)