Töistä

Eilen sain puhelun pomoltani. Hieman jo suunniteltiin töihinpaluutani, siihen on onneksi aikaa vielä yli kaksi kuukautta. Tuo maailma tuntuu niin kaukaiselta. Vielä en tunne kaipaavani sinne ollenkaan. Vielä en ole asennoitunut siihen että kohta joudun tuohon oravanpyörään palaamaan. Minun oli tarkoitus olla kotona kaksi vuotta, tuo aika lyheni nyt huomattavasti. Ilmoitin jo että en mene mukaan pikkujouluihin, mihin kovasti minua pyysivät. Muuten olisin saattanut mennä, mutta työtoverini, joka on myös juuri saanut tyttövauvan oli jo ilmottaunut mukaan. Minä en mene sinne siksi etten joudu kuuntelemaan tarinoita vastasyntyneestä. Minä en nyt halua niitä tarinoita kuunnella. Ja tiedän että puhe siihen menisi, joten on helpompi olla menemättä ollenkaan. Millaista elämää tämä on? Ei riitä että välttelen paikkoja missä voin joutua törmäämään pallomahoihin tai vastasyntyneisiin, mutta myös paikkoja missä saatan joutua vastatusten tuoreen äidin kanssa, vaikka vauva ei mukana olisikaan. Välttelen muiden onnea.

Olen pyytänyt, että saisin tehdä lyhyempää työpäivää. Pikkusiskon kuolema pisti maailmani aivan päälaelleen, raha ei enää merkitse. Ei se ennenkään toki kaikkea ole merkinnyt, mutta erityisesti tapahtuneen jälkeen haluan olla enemmän pojan kanssa. Hän kasvaa isoksi niin nopeasti. Haluan enemmän aikaa itselleni. Haluan yrittää elää omaa elämääni hieman paremmin, haluan että minulla olisi hyvä olla. Toivottavasti lyhyemmän työpäivän kautta minulla olisi hieman enemmän aikaa myös oikealle elämälle. Pomo on jo alustavasti näyttänyt toiveelleni vihreää valoa. Myös työtehtäväni tulisivat muuttumaan. Hirveän positiivista, jotenkin haluan kaiken olevan erilaista, kuin se ennen pikkusiskoa oli. Asiat eivät voi olla ihan samalla lailla, koska niin paljon on muuttunut. Ei silloin voi palata entiseen. Pomo kysyi saanko tarpeeksi apua, sanoi että työterveyshuollon kautta myös voi saada tarvittaessa psykologin apua. Onneksi minulla on ihana pomo jolla on suuri sydän. Uskon, että pärjään kyllä taas työelämässä kun se aika tulee.

Mutta ihan vielä en uhraa liikaa ajatuksia työlle. Nyt yritän vielä rakentaa elämääni uudelleen näistä palikoista mitä minulla nyt on. Yritän opetella selviämään päivistä tämän jatkuvan ikävän kanssa. Yritän opetella kohtaamaan maailmaa kodin ulkopuolella. Yritän ymmärtää että muualla elämä jatkuu niinkuin ennenkin. Ja ennen kaikkea yritän ymmärtää että meidänkin elämämme jatkuu vaikkakin täysin erilaisena kuin sen piti. Yritän opetella tätä uutta elämääni ihanan pienen enkelin äitinä.

Suukkoja äidin kulta. Ja tottakai rakastan, sehän on sanomattakin selvä. Vaikka kaikkein mieluiten kuiskaisin sen korvaasi joka päivä. Nyt kuiskaan sen sinne taivaalle, joka päivä.