Olin koiran kanssa lenkillä, kun törmäsin erääseen vanhaan rouvaan, joka miehensä kanssa pitää kuntosalia jossa tapasin käydä noin viisi vuotta sitten. Mies yhä siis käy tällä salilla, mutta itse olen siirtynyt muualle. Jostain kummasta tämä vanha rouva muisti etunimeni. Ohitimme toisemme koiriemme kanssa kun hän kääntyi perääni ja kutsui minua nimeltä. Minä muistin hänet vasta kun hän esitteli itsensä. Puhuimme koiristamme, puhuimme kuinka mies yhä käy tällä heidän salillaan. Vanha rouva totesi, niin teillä on se pieni poika. Onko teillä muita lapsia? Minä vastasin täysin tyynesti, että kyllä, meille syntyi syyskuussa pieni enkelityttö. Meillä on poika ja tämä pieni enkelityttö. Ai, sellainen. Niin, vastasi vanha rouva selvästi järkyttyneenä, tietämättä mitä sanoa. Vaihdoimme vielä muutaman sanan koiristamme ja jatkoimme matkaamme eri suuntiin. Kuinka tuohon kysymykseen kuuluisi vastata? Tottakai vastaan niinkuin asia on? Minulla on kaksi lasta. Ei kai minun tarvitse säästää satunnaisia ohikulkijoita elämäni alamäiltä, kai voin kertoa kuinka asiat oikeasti ovat? He pystyvät jatkamaan elämäänsä tapaamisen jälkeen täysin normaalisti, minä jatkan tätä elämääni ilman pikkusiskoa. Tosin ihmettelen miten tyynesti pystyin asian sanomaan, ilmekään ei värähtänyt. Kyyneleet tulivat silmiin vasta kun jatkoimme matkaamme eri suuntiin. Tämä oli ensimmäinen kerta kun pikkusiskon kuoleman jälkeen minulta kysyttiin lapsista. Kyllä minä haluan aina kertoa pikkusiskosta kun siihen vain annetaan tilaisuus, mitään muuta en haluakaan kun että joku pysähtyisi aina välillä hetkeksi kuuntelemaan.
Suukkoja rakas enkeli, äiti rakastaa, tottakai.
Itse valitsen tilanteen mukaan miten vastaan kun kysytään montako lasta mulla on. Tässä uudessa työpaikassa olen vastannut vain kaksi, koska tuntuisi siinä työn lomassa asiakkaiden kuullen kiusalliselta alkaa kertoa asiasta pitemmästi, on siis yksinkertaisempaa vastata että kaksi. Mutta jos asia on tullut jonkun kanssa puheeksi vaikkapa kahvitauolla, ja on ollut mahdollista rupatella pitempään, olen kertonut että minulla on myös kolmas lapsi joka on enkeli. Tuntuu joskus pahalta että miksi automaattisesti vastaan aina kaksi lasta, unohdanko kolmannen lapseni, mutta kun se on jotenkin pelottavaa jos alkaakin itkettää esim. töissä kertoa enkelipojasta. Ajan kuluessa tulee varmasti kerrottua nykyisille uusille työkavereille menneisyydestäni.
VastaaPoistaMinun enkelini kuolinsyy selvisi eilen, hän ei ole saanut napanuoran kautta riittävästi ravintoa ja happea, sillä napanuora on kiinnittynyt istukkaan reunanmyötäisesti, erittäin hankalasti. Vauvassamme ei siis ollut mitään "vikaa", napanuora vain koitui hänen kohtalokseen. Tieto kyllä helpotti siinä määrin etten olisi voinut itse tehdä mitään toisin tai paremmin. Meillä oli huonoa tuuria, ja Taivaan Isä päätti näin.
Elina
Kiitos Elina kommentista. Hyvä, että syy selvisi. Se kuitenkin varmasti helpottaa. Me saamme tulokset ensi viikon perjantaina, odotan sitä kuin kuuta nousevaa...
Poista