Tänään olen ollut heikko, tänään en ole jaksanut olla vahva. Tänään on ikävä saanut minut kiinni, vaikka kuinka olen yrittänyt päästä karkuun. Tänään annoin ikävän täyttää minut ja tänään minusta tuntuu että en välitä vaikka huominen ei ikinä tulisi. Tänään minä en näe elämässäni enää mitään tarkoitusta. Minusta tuntuu että jokainen päivä jonka saan läpi vietyä vie minua vain kauemmaksi pikkusiskosta, joka ikinen päivä unelmani valuu yhä etäämmäs. Onkohan se jo tavoittamattomissa? Tiedän että uusi päivä aina edellisen jälkeen tulee, halusin tai en. Elämä vie eteenpäin, pois päin siitä hetkestä kun olin vielä onnellinen. Tänään olen kokenut ihan samanlaista tuskaa ja kipua kuin aivan tämä taipaleen alussa. Se alkoi jo viime yönä, pitkästä aikaa valvoin aamuyön tunnit ja itkin tyynyni märäksi. Yritin löytää selitystä, yritin löytää jotain vastausta tähän tilanteeseen. Mitään en löytänyt. Tällaistako on helvetissä?
Sinua minä silti aina rakastan kaunis enkelini.
Löysin blogisi ihan sattumalta enkä voinut lakata lukemasta sitä! Kyyneleet nousivat heti silmiini, mutta jatkoin lukemista. Kirjoitat todella koskettavasti ja aidosti, suoraan sydämestä. En voi kuvitellakaan sitä surua jota sinä ja perheenne koette tällä hetkellä. Toivon teille valoisampaa tulevaisuutta ja paljon onnellisia hetkiä! Voimahalauksia! <3 Suosittelisin sinulle suurella lämmöllä Lorna Byrnen kirjoja, etenkin hänen ensimmäinen kirjansa Enkeleitä hiuksissani muutti minun elämäni kertaheitolla. Lornan kirjat antavat paljon lohtua ja toivoa meille kaikille! <3
VastaaPoistaKiitos paljon kauniista sanoistasi Nenna. Mua aina lämmittää kun joku jaksaa lukea mitä mä tästä matkastani ja pikkusiskosta kerron. Olenkin tuosta kirjasta paljon kuullut, ehkä minun tosiaan pitää mennä etsimään se käsiini.
PoistaKyllä sä saat luovuttaa. Hetkeksi. Huomenna jaksat taas paremmin. Voimarutistus!
VastaaPoistaKiitos Myytti. Nyt on ollut pakko luovuttaa. Nyt en jaksa. Toivottavasti huomenna jo vähän paremmin...
PoistaMinulla on samanlaisia päiviä ja öitä. Mietin, että surutyö on kai tällaista - kun on saanut kerättyä voimia ja uskoa (vs. muutaman päivän takainen tekstisi "vahvempi kuin uskoinkaan"), niin sitten tulee jostain sisuksista uusi annos tuskaa käsiteltäväksi. Tuntuu, että sekin on liikaa, ja sitten mietin, että kuinka kauan ja paljon sitä tuskaa oikein voi riittää... ?
VastaaPoistaElämä vie eteenpäin. Nimenomaan, eteenpäin, ei taaksepäin... siihen hetkeen, että voimme taas joku päivä olla onnellisia. Siihen asti elämä saa luvan kantaa meitä, kun emme meinaa itse jaksaa...
Haleja.
t. Kisu (enkelipojan äiti)
Kiitos Kisu <3
PoistaSehän tässä mua niin hirveästi risoo. Juuri kun olet pystynyt tsemppaamaan, pystynyt olemaan vahva ja itsestäkin jopa saattaa hetkittäin tuntua siltä että kyllä tästä selvitään niin kaadut taas turpa edellä samaan rapakkoon mistä lähditkin ja tuntuu että kaikki pitää aloittaa alusta. Kuinka monta kertaa niin pitää oikein tehdä? Kuinka monta kertaa niin jaksaa tehdä? Jos se on näin rankkaa joka kerta niin missäköhän ne omat voimavarat kuluu loppuun... Tai missä tulee se kohta ettei kaadukkaan enää ihan niin syvälle? Miksi ihminen ei vaan saisi valita omia polkujaan? Tätä en olisi valinnut. Juuri nyt mä tarvitsen niin kovasti sitä kannattelua.
Tiedän tunteen... Koetan takoa päähäni, että kaatumiset eivät ole epäonnistumisia - ne tuntuvat kyllä minusta usein siltä kun en jaksa mitään ja toisaalta samalla toistelen itselleni, että ei pitäisi luovuttaa.
VastaaPoistaJoku viisas joskus sanoi, että "menestyjä/voittaja ei ole sellainen joka ei koskaan kaadu, vaan sellainen, joka joka kerta nousee ylös ja yrittää uudestaan." (ks. mallia pojastasi kun hän haluaa oppia jotakin uutta, joka ei meinaa onnistua?)
Olen ihan varma, ettemme kaadu samaan rapakon kohtaan. Voihan siihen jäädä lojumaan, mutta jossain vaiheessa tulee kylmä ja nälkä... todistamaan, että olemme yhä hengissä, ja on ehkä sittenkin parempi etsiä niitä rapakon reunoja...
Mutta huonoina päivänä koetan laskea "yrittämisen" kriteereitäni... koetan aloittaa syömällä hyvin ja tehdä jotain pientä, josta yleensä tulee edes vähän hyvä mieli. Ehkä sitten jaksaa tehdä toisenkin pienen asian mistä tulee lisää hyvä mieli... jne. Ja jos ei, niin eipä siinä mitään ole menettänytkään (no ehkä vähän aikaa, mutta voi voi - en ole täydellinen...)
t. Kisu
Meistä tulee ihan helvetinmoisia menestyjiä, kun tästä rapakosta selvitään :)
PoistaOnneksi nyt taas pyyhin jo kuraa naamalta ja suuntaan eteenpäin pienin askelin ( ja yritän olla pelkäämättä seuraavaa kaatumista)
Kiitos sulle taas <3. Seuraavassa kuopassa yritän muistaa vinkkisi ja löytää edes vähän sitä hyvää mieltä pienistä asioista.