Siivosin surua pois

Keittiön sivupöydällä on pyörinyt vino pino papereita syyskuun alusta alkaen. Siitä alkaen kun tulimme sairaalasta kotiin ilman pikkusiskoa. Se pino on kasvanut tässä ohimenevien viikkojen aikana, ei paljoa, mutta vähän kuitenkin. Tänään siivosin sitä pois. Tai en oikeastaan siivonnut pois, laitoin laatikkoon kaapin perälle. Ehkä joskus vielä uudestaan käyn niitä läpi. Pieniä muistoja siitä hetkestä kun pikkusisko vieraili luonamme. Maailman tärkeimpiä muistoja sillä uusia minulle ei tule. Laatikkoon meni sairaalasta mukaan saatu "alkushokki" paketti. Nyt vasta avasin tuon kansion ensimmäistä kertaa ja kävin sisältöä läpi. Koskemattomana se on ollut tuossa keittiön sivupöydällä kaikki nämä viikot, en ole aiemmin pystynyt sitä avaamaan. Elin kovasti pikkusiskon syntymän jälkeistä päivää uudelleen noiden papereiden kautta. Mietteitä surusta, sairaalan yhteystiedot, omakätilön nimi. Ohjeita käytännön järjestelyihin. Sitä siellä kansiossa oli. Siinä oli meidän vauvanhoito pakettimme. Samaan kasaan oli päätynyt paikallissanomien lehti ja seurakuntasanomat joissa hautaansiunatuissa mainittiin pikkusiskon nimi. Ja ainoa kirjekuori joka ikinä kotiimme saapui pikkusiskon nimellä koristettuna. Kutsu pyhäinpäivän muistotilaisuuteen. Pikkusiskon omaisille osoitettu. Siellä laatikossa on myös ultrakuvat. Ja DVD tallenne 4D ultrasta, mitä ei koskaan ole katsottu. En tiedä pystynkö sitä ikinä katsomaankaan. Nippu ystäviltä tulleita kortteja, lämpimiä ajatuksia jotka ovat suuri lohtu surun keskellä. Laatikkoon meni myös pienet vaaleanpunaiset sukat. Kun ostin pikkusiskolle hautajaisvaatteita, en mistään löytänyt vain yhtä paria pieniä sukkia. Etsin ja etsin, mutta lopuksi minun oli ostettava kaksi paria. Toinen pari meni lämmittämään pikkusiskon pieniä kylmenneitä varpaita, toinen pari päätyi tuohon pieneen laatikkoon kaapinperälle.

En siivonnut pikkusiskoa pois, en minä sitä ikinä aio tehdä. Hänen kuvansa on yhä Pojan kuvan vieressä kirjahyllyssä. Pienien käden ja jalanjälkien sekä hiustupsun kanssa. Niitä en siivoa pois, niillä on oma paikkansa siinä missä kaikki voivat ne nähdä jos hyllyyn katsovat. Minun esikoispoikani päivän ikäisenä silmiään siristäen liian kirkkaasta valosta vierellään kaunis pieni enkelisiskonsa silmät suljettuina. Minun rakkaimmat aarteeni. En minä sitä suruakaan saanut siivottua pois, en ollenkaan. Tuntuu ettei tämä ikävä tästä yhtään ole helpottanut.

Tiedätkö enkelini, tänään katselin pitkään pihalla sinne tähtien taakse ja kovasti mietin mitä siellä mahdat puuhailla? Suukkoja kovasti, toivottavasti tulevat perille!