tiistai 6. marraskuuta 2012

Mitä minulla olisi

Mitä minulla olisi jos pikkusisko ei olisi kuollut? Minulla olisi ihana kaksikuinen tytär. Hymyilisikö hän jo minulle? Saisiko isoveljen pelleily pienen hymyilemään? Minulla olisi mustat pussit silmien alla. Minulla olisi sotkuinen koti ja pinna kireällä. Ihmettelisin mihin tunnit päivästä katoavat. Minulla olisi valtava kasa pesemätöntä pyykkiä ja villakoiria kodin nurkissa. Minä olisin onnellinen. Meillä olisi varmasti ristiäiset jo olleet, pikkusisko kantaisi kauniin nimensä ylpeänä. Suunnittelisin jo joulua, koska minusta on normaalisti ihana niin tehdä. Tänä vuonna haluaisin hypätä sen yli. Minulla olisi lämmin pehmeä vauva, joka jo tarkasti katselisi ympärilleen. Minulla olisi kaksi kaunista elävää lasta. Minun perheeni olisi ollut valmis.

Mitä minulla nyt on? Särkynyt sydän ja vaikeuksia nähdä valoa huomisessa. Minulla on kuollut lapsi. On myös se elävä, mutta vielä se kuollut täyttää mielen useammin. Minä olen täynnä kateutta muita kohtaan ja olen katkera elämälle. Minä olen täysin eri ihminen kuin tasan kaksi kuukautta sitten vielä olin. Minulla on elämänlanka hukassa. Minulla on niin paljon vähemmän, kuin olisi jos pikkusisko ei olisi kuollut. Minä olen onneton. Ulospäin saatan näyttää välillä jo jopa normaalille, mutta sisällä kuohuu vielä kovaa. Kyyneleet tulevat useimmiten yksinollessa, autoa ajaessa, yksin kaupassa kävellessä, koiran kanssa lenkkeillessä. Vielä aivan  yhtäkkiä, varoittamatta voi kontrolli pettää. Välillä minusta tuntuu että selviän tästä, odotan mitä huomisella on minulle antaa. Seuraavassa hetkessä minusta jo tuntuu että ikävä tukehduttaa hengiltä enkä edes halua nähdä huomista, en mitenkään voi tämän tuskan kanssa jaksaa eteenpäin. Se aallokko on vielä kovin myrskyisä, ne aallonpohjat ovat vielä todella teräviä ja syviä. Ja kaikkein kamalimmalta minusta tuntuu että tälle en voi tehdä yhtään mitään. Mikään tekemäni ei tapahtunutta muuta. Minun on elettävä tämän kanssa loppuelämäni, halusin tai en. Pikkusisko on kuollut ja kuolleena pysyy. Voi kun jostain löytäisin sen voiman mennä eteenpäin. Mennä eteenpäin niin että se tuntuisi hyvälle. Voi kun pystyisin taas olemaan onnellinen.

Tänään pieni taivaantyttöni teit isoveikkasi iloiseksi hettelemällä alas lumihiutaleita. Suukkoja enkelini, äiti aina vaan rakastaa.

2 kommenttia:

  1. Kirjoituksiasi lukiessa ei voi välttyä kyyneliltä. Sanattomana olen seurannut suruasi näin blogin kautta. Voimia <3

    VastaaPoista

Kommenttisi on arvokas, kiitos!