Elä tässä hetkessä

Ihana psykologini antoi minulle taas yhden toteuttamisen arvoisen ohjeen. Elä tässä hetkessä. Elä tätä hetkeä niin että se tuntuu hyvälle juuri nyt. Älä elä sitä mahdollista huomista varten vaan juuri tätä hetkeä varten. Se huomisen odottaminen voi toki olla siinä rinnalla, mutta ei kannata hukata tätä päivää huomista odottaessa. Tämä lähinnä juonsi juurensa minun pakottavaan tarpeeseeni aloittaa hoidot uudestaan heti kun mahdollista, toivottavasti vielä tämä vuoden puolella tai heti alkuvuodesta. Ja siihen pakottavaan tarpeeseen saada uusi pieni ihme kasvamaan sisälleni. Ymmärrän täysin mitä hän haki takaa. Siinä ei toki ole mitään pahaa odottaa tulevaisuutta ja uusien mahdollisten hoitojen alkua, mutta pitäisi yrittää myös etsiä iloa tästä hetkestä. Tällä hetkellä odotan vain tulevaa, toivon että tämä hetki olisi jo mennyt. Mitä jos se tulevaisuus ei olekaan sellainen kun sen nyt kuvittelen olevan? Mitä jos ihan oikeasti en enää koskaan saa nähdä pienen ihmeen kasvavan sisälläni? Mitä jos pikkusisko oli minun viimeinen ihmeeni? Mitä jos minulta menee tämä hetki ohi kun Poika on nelivuotias? Viisivuotias? Mitä jos minulta menee ohi hänen uudet taitonsa? Mitä jos en huomaa kuinka hän kasvaa ja kehittyy vain koska en osaa nyt pysähtyä tähän hetkeen ja iloita siitä mitä minulla jo on vaan ajattelen pakonomaisesti tulevaisuutta. Ja Poika, hän nyt vain on siinä. Ihana ja kaikkein rakkain, mutta hän jo on. Minulla on jo hänet. Tätä mitä nyt kaipaan niin suunnattomasti ei vielä ole, enkä tiedä tuleeko koskaan olemaankaan.

Ei pidä missään nimessä ajatella että en olisi kiitollinen Pojasta tai että en rakastaisi häntä enemmän kuin mitään muuta (täällä olevaa). Tai että en hänestä huolehtisi, kyse on ehkä enemmän siitä, että en ehkä keskity Poikaan nyt ihan täysillä. Tämä tunnetila on vaan jotenkin niin epätodellinen. Se, että ensin olet pitkään lapseton. Se, että luovuit jo toiveesta saada biologisia lapsia, kun elämä yllätti. Se, että opettelit hyväksymään että lapsia on vain yksi. Ja se kuinka elämä taas yllätti ja lapsia onkin yhtäkkiä kaksi. Se, kun toinen niistä lapsista kuolee. Ja se, kuinka epätoivoisesti haluaisit vielä sen yhden, koska sen kuolleen lapsen jättämä kolo on niin syvä ja iso ettet usko sen voivan täyttyä  millään muulla. Se, kun et tiedä pyydätkö nyt elämältä jo liikaa, olethan saanut jo kaksi enemmän
kuin uskalsit jossain vaiheessa edes toivoa. Ja silti minun on pakko pyytää. Minun on ihan pakko toivoa, muuten en kestä. Mutta nyt minä aion myös yrittää. Yrittää löytää sitä iloa tästä päivästä. Yrittää iloita Pojasta ihan täysillä tässä hetkessä. Ihan koko aikaa siihen en pysty. Se on helpommin sanottu kuin tehty. Mutta ainakin voisin yrittää. Ja yrittää iloita myös siitä, että sain edes hetken pitää
pikkusiskon. Vaikka se taitaa vielä olla liikaa minulta pyydetty.

Suukkoja suloinen taivaantyttöni! Olet äidin mielessä ja sydämessä ihan koko ajan.