Kolikon toinen puoli

Mitä jos pikkusiskoa ei olisi ollut? Mitä jos minulla ei olisi tätä surua elämänkumppanina? En osaa enää edes ajatella, millaista elämä olisi, jos pikkusiskoa ei olisi ollut. En enää muista millaista on olla ilman surua ja ikävää. Välillä, hyvällä hetkellä mietin, että ei elämä olisi hullumpaa, vaikka uutta vauvaa ei tulisikaan. Elämä voisi olla ihan hyvää näinkin. Elämä oli hyvää ennen pikkusiskoa, miksi se ei olisi sitä myös pikkusiskon jälkeen. Toisaalta se on ihan ristiriidassa sen kanssa, että useimmiten hyvät hetket on aikaansaanut toiveikkuus uudesta raskaudesta. Ja silti välillä saatan jopa miettiä, että olenko hullu kun edes tahtoisin uuden lapsen. Poika on nyt nelivuotias, arki alkaa olla helpompaa. Miksi haluisin uuden vauvan sotkemaan kaiken. Uuden vauvan myötä alkaisi kaikki vauvarumba alusta. Mutta eihän näitä asioita voi järjellä selittää. Minä HALUAN vauvan. Minä halusin pikkusiskon. Halusin hänet niin hirveän kovasti, että päätin uhmata todennäköisyyksiä ja lähteä yrittämään hoitoja. Ja olin niin kovin lähellä, melkein sain sen haluamani. Nyt tuon pelkän halun lisänä on tarve. Tuntuu, että henkisen tarpeen lisäksi minulla on fyysinenkin tarve vauvaan. Minun täytyy saada synnyttää elävä lapsi. Olisin valmis synnyttämään vaikka saunassa ilman kivunlievityksiä kunhan saisin vielä synnyttää yhden onnistuneen lopputuloksen. Edelleen koen että uusi raskaus on minun pelastusköyteni ja ilman sitä painun pohjaan kuin kivi.

Hassua sanoa, mutta on pikkusisko tuonut elämääni hyviäkin asioita. Hän on saanut minut miettimään elämää, sen tarkoitusta. Hän on auttanut minua ymmärtämään mikä on elämässä tärkeää ja olennaista. Hän on saanut minut keskittymään välillä myös pelkästään itseeni. Hän auttoi minua ymmärtämään, että itsekäskin saa olla. Pikkusisko avasi oven uuteen, minulle täysin tuntemattomaan maailmaan. Menetyksen ja surun maailmaan. Ehkä joku päivä osaan vielä olla kiitollinen siitä, mitä pikkusisko on minulle antanut. Ehkä minusta on tullut ainakin hieman ymmärtäväisempi hänen ansiostaan. Kyllä pikkusisko oli suuri sielu pienessä vauvankehossaan. Niin olen tainnut aiemminkin todeta. 

Poika osaa aina välillä ilahduttaa minua, tänään pihalle syntyi " lumilinna" jonka hän ilmoitti rakentaneensa pikkusiskolle . Ja poika sanoi tönäisevänsä toiset enkelit pois, että pikkusisko saa siellä leikkiä. Minusta on ihana, että poika ottaa pienen siskonsa mukaan elämäänsä vaikka ei tätä koskaan tavannutkaan. Ja lisäksi minua ilahduttaa jalkaan mahtuvat omat farkut jotka olivat viimeksi päällä noin vuosi sitten. Ja 15 kadonnutta raskauskiloa! ( pikkusisko onnistui lihottamaan minua reilut kaksikymmentä kiloa pienen elämänsä aikana, ihanaa olla taas oma itsensä )

Tiedäthän enkeli, että sinut minä haluaisin enkä ketään muuta. Äiti rakastaa sinua aina vaan ihan sinne pilven reunalle asti.