Huonot uutiset

Olen huomannut, että kun on menettänyt oman lapsensa, otan myös muiden lapsia koskevat huonot uutiset hirveän henkilökohtaisesti. Tottakai lapsia koskevat pahat asiat ovat aina pysäyttäneet, jo ennen oman lapsen menetystä. Mutta nyt menetyksen jälkeen ne tiedostaa jotenkin vielä paljon konkreettisemmin. Ennen huono uutinen pysäytti hetkeksi, saattoi välillä nousta ajatuksiin, mutta ei jäänyt kuitenkaan hirveästi mieltä vaivaamaan. Tänään sain kuulla aivan kamalan huonoja uutisia, enkä pääse ajatuksesta millään eroon, en hetkeksikään.  Serkun lapsella on todettu väistämättä kuolemaan johtava sairaus. Kaksi viikkoa sitten viimeksi tuon lapsen näin, silloin ei kukaan vielä arvannutkaan. Emme ole mitenkään kovin läheisiä tai kovin usein tekemisissä, muutaman kerran vuodessa, mutta ajatus siitä mitä tämä perhe joutuu käymään läpi tuntuu ihan musertavalle. Ajatus lopputuloksesta vielä kauheammalle. Samalla ihan hulluja ajatuksia tulee mieleen. Olemme suunnittelemassa pientä "remonttia" sukuhautaan, jotta pikkusiskon ja muidenkin sinne menevien nimet saataisiin kiveen esille. Olemme kyselleet jo sukulaisilta halukkuutta osallistua, en tosin vielä serkultani. Kuinka nyt uskallan kysyä häneltä, että kuinkas olette ajatelleet tuon lapsenne hautaamisen kun aika koittaa? Tässä hautaa nyt kunnostamme, haluatteko osallistua? Lapsella kuitenkin toivottavasti olisi vielä jokunen vuosi elinaikaa, aikuisuutta hän ei tosin todennäköisimmin tule koskaan saavuttamaan.

Jos jotain hyvää haluan pikkusiskon kuolemasta löytää, se on se että hän ei hetkeäkään kärsinyt. Hän varmasti tunsi olonsa onnelliseksi ja turvalliseksi loppun asti. Miten nyt vain pieni syntymätön lapsi voi olla onnellinen ja täysin ymmärtämätön tapahtumista. Mutta tämä serkun lapsen tilanne tuntuu niin äärettömän julmalle, lopputulokselle ei ole vaihtoehtoa. Ei voi taistella viimeiseen asti. Ei ole edes sitä pientä toivoa. Itselleni kaikkein tärkein selviytymiskeino on toivo. Mitä sitten kun sitä ei ole? Miten sitä jaksaa katsella lapsen kamppailua kun tietää ettei toivoa ole? Toivon serkun perheelle niin suunnattomasti rohkeutta ja voimaa kohdata tulevat vuodet. En toki pysty arvaamaankaan millaiset mielialat heillä tällä hetkellä on. En tiedä millaista on saattohoitaa omaa lastaan kenties vuosia. Lapsen menetyksestä toki tiedän, mutta senkin ihmiset kokevat kukin omalla tavallaan, jokaisen suru on hieman erilaista.

Kuulethan minua enkelini? Pysythän pikkuserkkusi lähellä jo nyt, kun hän vielä on täällä ja auta häntä hänen matkallaan sinne sinun luoksesi. Äiti rakastaa sinua ihan hurjasti ja on onnellinen siitä että sinun lähtösi oli helppo. Suukkoja paljon.