lauantai 2. helmikuuta 2013

Lapsettomuushoidoista

Tämä hoitokierros on täydellä tohinalla päällä. Tämä on viides kerta, kun pistän itseni täyteen hormooneja. Tämä on viides kerta kun läpikäyn punktion. Hoidot eivät ole koskaan olleet minulle vaikeita tai milläänlailla ongelmallisia tai henkisesti kauhean raskaita. Pistämiset ja kaikki muu menee rutiinilla, en säikähdä neuloja, en muutu hormoonihirviöksi. En ole koskaan ollut sen kummemmin kipeä tai saanut kamalia kipuja vaikka munasoluja aina on reippaasti kasvanutkin. Hieman ehkä huomaan nyt paisuvien munasarjojen "kiristävän" keskivartaloa ja hieman vatsa tuntuu turvonnelle. Liikkunut olen nyt pari viime päivää vähän varovaisemmin, välttänyt hyppimistä ja keskivartalon kiertämistä. Käynyt vain spinningissä ja crossingissa. Punktio itse on aina ollut helppo, enkä ole jälkeenpäin joutunut edes panadolia ottamaan. Sairaslomaakin olen aina pitänyt vain punktiopäivän. ( Paitsi viime vuonna repäisin ja pidin kaikki tarjotut kolme päivää.) Tämän kierroksen punktio tehdään tiistaina.

Henkisesti tämä kierros on kuitenkin aivan erilainen kuin aiemmat. Minusta tuntuu, että panokset ovat kovemmat kuin ikinä aiemmin. Ikinä ennen minua ei ole jännittänyt hoidon eteneminen näin paljoa. Jännittänyt hedelmöittyykö yhtään munasolua. Tuleeko mitään siirrettävää. Munasoluja on kuitenkin taas kasvamassa parikymmentä kappaletta. Niitä ihailin perjantaina ultran ruudulta. Edellisen kerran ihaillen katsoin ultrakoneen ruudulta pikkusiskoa noin kaksitoista tuntia ennen hänen kuolemaansa. Kuollutta pikkusiskoa en ultrassa nähnyt. Ikinä ennen ei koko tulevaisuuteni ole roikkunut näin heppoisen langan varassa. Ikinä en ole näin kovasti toivonut että se lanka kestää.

Pysythän lähelläni rakas enkelini, äiti tarvitsee sinua nyt enemmän kuin koskaan aiemmin.

4 kommenttia:

Kommenttisi on arvokas, kiitos!