Meidän perheen rakas karvakaveri, minun ensimmäinen "vauvani" jäi tänään auton alle. Hyppäsi aidan yli bussin eteen. Nyt tuntuu että kasaantuu vähän liikaa. Kyllä, olen sitä mieltä, että koira on koira mutta silti niin äärettömän rakas perheenjäsen. Pojan kasvukumppani ja uskottu kaveri. Nyt tuntuu, että tämä alkaa olla ihan liikaa. Kaikki suru menee sikin sokin päässä ihan sekaisin ja en enää oikein tiedä miten pitäisi olla. Miten nyt yhtäkkiä kaikki kuolevat ympäriltä? Eihän enää yhtään lisää, eihän... Mitä jos se pieni ihmisen siemenkin on jo kuollut?
Nyt sai pikkusisko parhaan mahdollisen paimenen katsomaan peräänsä. Pitäkää huolta toisistanne, minun rakkaat enkelit.
Sydänlämmin osanotto..jälleen <3
VastaaPoistaNiin perseestä.. :( Mä niin toivon että tossa oli kaikki suru ja murhe teidän perheen osalta. <3
VastaaPoista:(( Osanotot! Koiran kuolema kyllä tuntuu mutta (ainakin itse) pääsin sinuiksi sen kanssa noin parissa kuukaudessa (kun taas vauvan kuolema, niin, sen kanssa vaan eletään eteenpäin, on aika ennen, aika jälkeen...) -pitkä aika sekin toki kun on muutenkin suuri suru päällä...
VastaaPoistaPaljon voimia ja hyviä hetkiä toivon minäkin teille, ja tulevaisuuteen iloa ja kaikkea parhainta!
Voi ei, miten tuollaistakaan voi tapahtua - siis sitä ihmettelee vaan, että miksi se hyppäs ja miksi sieltä tuli juuri bussi. Ei näihin ole vastauksia, mutta tuntuu niin väärältä :( Olen kauhean pahoillani. Et todellakaan kaipaa yhtään vastoinkäymistä lisää. Haleja!
VastaaPoistaVoi miten surullista :( Olen todella pahoillani menetyksenne johdosta :( Voimia <3
VastaaPoistaEi ole todellista! Suurena koirien ystävänä ja itsekin kahden koiran omistajana otan osaa suureen suruunne! Toivotaan kuitenkin, että ihmisen siemen sisälläsi elää ja voi hyvin!
VastaaPoistaKiitos ihanat <3 Ei koiran kuolemaa toki vauvan kuolemaan voi verrata. Mutta kyllä tämäkin mahdottoman suuri persoona jätti jälkeensä aivan valtavan suuren kolon. Koira perheenjäsenenä määrittää jokapäiväistä arkea niin mahdottoman paljon, nyt on ihan outo olla hiljaisessa kodissa. Outoa kun kukaan ei vaadi lenkille, kukaan ei kerjää huomiota. Outoa kun yöllä olisi saanut nukkua rauhassa jos uni olisi tullut, ilman että tarvitsi taistella tilasta kolmekymmentäkiloisen karvakasan kanssa. Mitä nyt tapahtuu pojan ruuan jämille ja kuka syö lattialle pudonneet ruuanmuruset. Miten tylsä olikaan tänään tulla kotiin jossa kukaan ei odottanutkaan häntä viuhuen. Typerä piski ADHDnsä kanssa. Miksi meni hyppäämään vaikka normaalisti pysyy aina kiltisti pihassa?
VastaaPoistaOlen todella pahoillani! Elämä on äärettömän epäreilua. Voin kuvitella, kuinka tyhjältä koti tuntuu menehtyneen lemmikin jäljiltä. Voimia!
VastaaPoistaKiitos Illusia. Kyllä se tämä puuntakaa tuleminen taas yllätti. On erilaista luopua vanhasta lemmikistä, kun näin ikävällä tavalla. Koiralla olisi varmasti ollut vielä yli puolet jäljellä :(
PoistaMoni ei ehkä pidä ajattelutavastani, mutta itse olen heti alkanut katsella uutta pentua kun entisestä on aika jättänyt. Se on antanut voimia jaksaa surua. Eikä tämä ajattelutapa tarkoita sitä, että olisin rakastanut menehtynyttä koiraani yhtään vähemmän, kuten joskus olen kuullut väitettävän. Koiran voi hommata niin paljon helpommin kuin lapsen, omista sairauksista ja vioista riippumatta. Se oli ainoa lohtuni kun olin syvimmällä lapsettomuuden syövereissä.
VastaaPoistaMä myönnän että eilen itkusilmässä selailin kasvattajien sivuja... Katselin missä olisi pentuja tarjolla. Ongelmaksi muodostuu järki jota on alkanut iän myötä tulla. Rotu, joka meillä oli on kovin kovin energinen ja aikaa vievä, siihen päädyimme silloin kun luulimme että odottaisimme vuosia ja meillä olisi oikeasti aikaa harrastaa ja kasvattaa. Nyt en tiedä onko ihan oikeasti järkeä ottaa tuota rotua, joka vaatii niin paljon. Ja ainakaan vielä en voi kuvitella mitään muuta rotua ottavani. Osaltaan tuo ajan puute ja aavistuksen liian "vapaa kasvatus" koitui varmasti meidän karvakaverimme kohtaloksi, vaikka peruskoulutus kunnossa olikin, tunki sieltä paimennusvietit hurjasti läpi :(
PoistaJa kotona on niiiiiin hiljaista ja outoa. Kaikki arkirutiinit on menneet ihan päälaelleen. Täällä ollaan vielä yöpuvut päällä tähän aikaan, normaalisti olisi jo parin tunnin ulkoilu takana.