Raskas päivä

En uskonutkaan, että tämä olisi ollut henkisesti näin raskas päivä.Tämän koko hoidon on tarkoitus olla ihana asia, toivoa tuova asia. No toki sitähän se on, mutta henkisesti tämä punktio oli niin paljon raskaampi kuin olisin ikinä uskonut. Se epäusko siitä, että olemme taas tässä. Kaikki paikat, sairaalan vaatteet, sairaalan sänky, tippa kädessä, verenpaineen mittaus ja jostain syystä kaikkein eniten ne pitkät valkoiset muodottomat sukat. Viimeksi tässä varustuksessa olin synnytyssalissa pikkusiskoa synnyttämässä. Tämä oli todella tunteikas päivä. Itkin. Itkin paljon. Välillä mietin, miten oikein selviän. Ihanat kannustavat hoitajat tukena,  auttoivat minut aamupäivän läpi. Ja vuorossa oli vielä sama mahtava hoitaja, joka oli tarkkailussa silloinkin kun pikkusiskoa tehtiin, muistikin meidät vielä. Sain rauhoittavaa jo ennen punktiota. Ajattelin, etten todellakaan sitä tarvitse, mutta sanoivat että ota vaan. Tekee olon vähän helpommaksi. Ja kun oikeasti en minä sitä punktiota jännittänyt, en yhtään. Tilanne itsessään meinasi vain olla liikaa. Varsinkin toimepidehuoneessa olin aika holtiton. Toki lääkkeetkin vaikuttivat.

Kahdeksantoista toivon siementä saatiin kerättyä. Kahdeksantoista uutta mahdollisuutta. Biologi tuli itse kanssamme juttelemaan kuinka edetään, päätettiin että tehdään molempia. ICSI  ja IVF. Minä niin toivon, että IVFstä hedelmöittyisi mahdollisimman moni. Edes yksi. ICSIin en edelleenkään usko. Ei oikein tuntunut uskovan henkilökuntakaan, mutta eivät oikein uskalla jättää pelkän IVFn varaan.

Nyt emme enempään pysty. Nyt pitää vaan  toivoa niin kovasti, että luonto on meidän puolellamme tällä kertaa. Minusta meille ollaan se velkaa. Minusta meidän kuuluu saada oikea mahdollisuus,meidän kuuluu saada yksi ihan kunnollinen vauvanalku kyytiin. Minä niin hirveästi toivon. Ja samalla minä niin kauheasti pelkään. En ymmärrä miten minusta on tullut tällainen ihmisraunio. Ennen olin aina reipas. Ennen en koskaan itkenyt. Nyt reagoin kaikkeen itkulla, mikä on minulle ihan outoa. En minä itke. Ehkä siksi onkin aina niin vaikea itkeä ihmisten edessä. Nyt toivon vain niin kovasti, että huomenna ei tule klinikalta puhelua, missä kerrotaan että hedelmöittyminen on epäonnistunut, että tämä mahdollisuus oli tässä. Ja kyllä, tällä kertaa pidän kaikki kolme tarjottua sairaslomapäivää ja yritän vain pysyä järjissäni.

Rakas kallis enkeli, ripottele hieman tähtipölyäsi ja auta niitä pieniä toivon siemeniä kasvamaan. Voi kun tietäisitkään miten kova ikävä äidillä on tänään ollut.