sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Tämä hetki

En osaa ajatella tätä päivää pidemmälle. En uskalla ajatella yhtään tästä hetkestä eteenpäin. Jokaisella vessareissulla pelkään että tulevaisuus valuu ulos. Yritän pitää pelkoa kurissa, ei jatkuva pelko ole hyväksi. Silti en osaa vielä iloita tai ajatella tulevaisuutta, nyt on vielä niin kovin aikaista. Pysyn tässä hetkessä. En kauheasti ole nyt miettinyt menneisyyttäkään. Pikkusisko on toki koko ajan läsnä, mutta nyt vain kevyinä ajatuksina. Mitä olisinkaan valmis antamaan niistä vaaleanpunaisista laseista. Miten ihanaa olisi olla siinä kuplassa missä ei osaisi ajatella niitä huonompia vaihtoehtoja. Kuplassa missä voisi jo varovasti unelmoida ja suunnitella. Varhaisultraan on vielä kolme viikkoa. Kolme pitkää viikkoa, jos mitään ei tapahdu sitä ennen. Psykologi hyvin asian minulle kiteytti. Putoaisinko yhtään korkeammalta jos vähän jo unelmoisinkin? Sattuisiko se minua vähemmän, jos kieltäisin kaiken enkä asiaa yhtään miettisi? Jos nyt kävisikin huonosti, olisiko se sen helpompaa tai vaikeampaa vaikka olisin antanut itseni uskoa hetken? Varmasti ei. Pettymys olisi ihan yhtä suuri, olisin antanut itseni iloita tai en. Mutta ihan vielä en uskalla. Pysyn tässä hetkessä, se on parasta mihin nyt pystyn.

Hurjasti suukkoja kaunis enkelini. Äiti rakastaa sinua ihan aina.

8 kommenttia:

  1. Psykologi on kyllä valitettavasti oikeassa. Minäkin yrittämällä yritän välttää minkäänlaista unelmointia, ettei sitten muka sattuisi niin paljon. Mutta eihän se niin mene. Kyllä se putous on yhtä suuri unelmoiden tai ilman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en tajua, miten en tällaista asiaa itse edes ajatellut. Vaikka sehän on siis itsestään selvyys. Ehkä jossain vaiheessa uskallan alkaa hieman unelmoimaan, koska se pudotus tulee olemaan ihan yhtä suuri jos jotain tapahtuu. Nyt tosin ollaan niin kamalan alussa että en normaalitilanteessakaan vielä ristiäiskutsuja suunnittelisi... Ehkä sitten jos saan nähdä pienen pienen sydämen sykkeen.

      Sovitaanko Miilosa että päästään tällä kertaa loppuun asti? Ja yritetään uskaltaa suunnitella ja unelmoida!

      Poista
  2. Mä olen ihan fiiliksissä sun puolesta, tässähän tulee vauvakuume väkisin ;) Toivottavasti pystyt tosiaan unelmoida, ei se tosiaan asiaa mihinkään muuta vaikka niin tekisitkin. Mä NIIN toivon että sulla menisi kaikki hyvin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina <3

      Kunpa mäkin pystyisin olemaan fiiliksissä. Pelottaa NIIN hirveästi että meinaa järki lähteä. Taas on pari tippaa tiputellut, eilen illalla ja tänäänkin... Tämä on ihan kamalaa, mitään ei pysty tekemään eikä mihinkään keskittymään :/

      Poista
  3. Mullakin ihan alkuraskaus oli tosi vaikeaa henkisesti. Hormonit kai muutenkin herättää kaikki huoli-vaistot, ja siihen päälle sitten kaikki pelot ja suru. Todella rankkaa oli ainakin mulle, eikä oma pääni kestänyt unelmointia - niin hajalla olin.
    Mutta kyllä se silti pienen hymynkareen sai välillä jonnekin sisälleni onneksi, jos sullakin sellainen on, niin siitä kannattaa ottaa kaikki irti :)
    Voimia ja onnea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä välillä uskallan vähän hymyillä. Mutta en voinut uskoa miten kamalan stressaava tämä voi olla. Jos tämä päättää nyt valua ulos, niin taas ei itse saada uutta tehtyä :/

      Poista
  4. Toivon, toivon, toivon... että kaikki vain menisi mainiosti.
    Miksi hyville/hienoille/parhaimmille vanhemmille ei suoda maailman helpoimmat mahdollisuudet?
    Jos elämä olisi oikeudeinmukaista, parhaat vanhemmat saisivat vauvat helpoitein...

    Usko tulevaisuuteen ja itseesi;
    Toivoo: kolmen ison lapsen ja kahden enkelilapsen äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Siihen en osaa sanoa mitään kuka on hyvä vanhempi ja kuka ei, mutta kyllä sekin mietityttää kuinka monet tulevat täysin tahtomattaan vahingossa raskaaksi ja ne ketkä sitä toivoisivat enemmän kuin mitään muuta, niin heille se ei onnistukaan. Elämä vaan ei aina ole reilua.

      Kyllä mä yritän uskoa. Helppoa se ei ole.

      Poista

Kommenttisi on arvokas, kiitos!