Pessimisti ei pety

Jotenkin kaikki nämä viimeaikaiset tapahtumat ovat tehneet minusta ihan täydellisen pessimistin. En jaksa enää uskoa, että meille käy missään hyvin. Että saisimme enää mitään mitä haluaisimme. Itseä tuo asenne ärsyttää ihan suunnattomasti, mutta nyt jotenkin tuntuu että elämä pitää meidän perhettä ihan pilkkanaan. Vietän tänään kotipäivää kuumeisen pojan kanssa ja yritän saada hieman töitäkin tehtyä tästä kotisohvalta. Yritän olla ajattelematta, että koira ei olekaan eteisessä nukkumassa, missä se viihtyi hieman viileämmässä. Yritän saada päivää käyntiin ilman aamulenkkiä. Koira tuli meille silloin, kun olimme päättäneet luopua lapsettomuushoidoista ja lähdimme adoptiotaipaleelle. Ei lapsen korvikkeeksi vaan kaveriksi harrastuksiin ja viemään aikaa eteenpäin hieman nopeammin kun olisimme adoptiolasta odottaneet.

Jotenkin emme olisi kukaan kaivanneet tätä, emme varsinkaan nyt. Poika parka on ihan sekaisin. Ei hän pikkusiskon kuolemaa ymmärtänyt, ei pikkusisko ollut hänelle konkreettisesti olemassa. Koira taas oli pojan uskollinen kaveri, vähän kuin se sisarus jota ei ollut. Pojalle on kova paikka kun koiraa ei enää ole. Eilen rakensimme pihalle lumilyhdyn niin kuin olemme usein tehneet pikkusiskon haudalle. Sinne sytytimme yhteisen kynttilän koiralle ja pikkusiskolle. Myös mies ottaa koiran kuoleman tosi rankasti. Huomasin, että hän on tukeutunut koiraan pikkusiskon surussaan. Ennen koira oli enemmänkin minun koirani, mutta syksystä mies ja koira olivat löytäneet oman yhteyden. Mies sanoikin, että koirasta oli tullut hänelle kunnon kaveri syksyn aikana. Miehestä tuli se lepsu, joka päästi koiran sänkyyn, minä olisin teljennyt makuuhuoneen ulkopuolelle. Mies teki lumityöt yhdessä koiran kanssa ja jaksoi heittää palloaddiktille palloa. Nyt minua huolettaa miehen jaksaminen. Tuntuu, että se mitä hän ei minulle ole puhunut pikkusiskosta, hän ajatuksen tasolla kertoi koiralle. Koira oli seurana hänen ajatuksilleen. Kyllä meidän perhe kaipaa tuota karvakasaa niin äärettömän paljon.

Lähenevä testipäiväkin jännittää. Olen yrittänyt olla seuraamatta tuntemuksia, mutta mitä lähemmäs tiistai tulee sitä varmempi alan olla negatiivisesta tuloksesta. Pessismisti jos pettyisi edes hieman vähemmän. Vaikka kyllä sen elämän olisi aika näyttää taas jo sitä aurinkoisempaa puolta meille. Tuntuu, että uusi suuri pettymys, vaikka ehkä odotettava sellainen, on sitten se viimeinen niitti. Sitten tuntuu että se toivokin on tämän perheen hylännyt.

Suukkoja sinulle rakas taivaantyttöni. Toivottavasti heität siellä palloa koiralle ja näytät paikkoja. Meillä täällä on ikävä teitä molempia. Äiti rakastaa sinua ihan hurjasti enkelini.