Pienin askelin eteenpäin

Tuntuu, että jotain on muuttunut. Perjantain jälkeen ikävä on ollut todella voimakkaana läsnä ja olen taas itkeskellyt paljon. Ennen perjantaita oli kaksi päivää, että en itkenyt. Vaikka nyt suru on taas minussa, tuntuu että se on jollain lailla erilaista. Hetkittäin on tuntunut, että vaikka ikävä on kamala, se pahin tuskainen ahdistus olisi hieman siirtymässä sivuun. Se suru tuntuu melankoliselle ja ikävä saa kyyneleet herkästi silmäkulmiin, mutta se synkkyys on aavistuksen keventynyt. Minun on ollut aavistuksen kevyempi olla. Olen jopa miettinyt millainen voisi olla tulevaisuus ilman uutta raskautta. Rakkautta minulla on paljon, lapsia ilman rakkautta on paljon. Ehkä ne voisi saada jotenkin kohtaamaan? Ensin minun on yritettävä vielä hoitoja, mutta alan jo näkemään, että jos ne eivät toimi on muitakin polkuja joita voi lähteä seuraamaan. Samalla lailla näin ennen poikaa kun olimme jo adoptiotaipaleen aloittaneet. Lapsi voi olla rakas vaikka se ei olisikaan omasta kohdusta tullut. Mutta tulevaisuutta ilman uutta lasta en halua. Jotain tarvitsen tähän tyhjään syliin. Pikkusisko on jättänyt liian suuren kolon, että sen kanssa pärjäisi lopun elämää.

Alussa tunsin syyllisyyttä, jos en hetkeen ajatellut pikkusiskoa. Nyt huomaan, että enää en koe sitä niin. Tiedän että pikkusisko säilyy muistoissamme ja sydämissämme aina vaikka hetki vierähtäisikin ilman että hän on päällimmäisenä ajatuksissa. Myönnän kyllä, että yhä pikkusisko täyttää mielen usein. Hyvä, jos päivässä menee tuntia etten häntä ajattelisi. Tietoisesti yritän jo siirtää ajatuksiani välillä muualle. Faktahan on, että silloin kun ajattelen muuta, on minun helpompi olla. Minä tarvitsen jo sitä, olemisen helppoutta. Jatkuvaa ahdistusta en jaksa, se tuntuu siltä kun koko ajan kävelisi kivireppu selässä. Nautin suunnattomasti tästä hetkestä, kun minun on ollut parempi olla. Toki hyviä hetkiä on ollut jo aiemminkin paljon, mutta lyhytkestoisempia. Nyt olo tuntuu kokonaisvaltaisesti hieman erilaiselta. Toivottavasti tätä nyt kestäisi pidempään. Usein kirjoittamisen tarve tulee vahvimpana silloin kun paha olo on valloillaan. Nyt halusin sanoa, että tällä hetkellä minun on hyvä olla. Tällä hetkellä uskallan taas odottaa huomista.

Tiedätkö enkeli, äiti tietää että sinun on hyvä olla. Ja tänään on äidinkin hetken hieman parempi olla, vaikka sinua kovasti ikävöinkin taivaanprinsessani. Suukkoja tähtitytölle!