Se pieni hetki kuukaudessa

Tiedättekö sen yhden päivän kuusta, se päivä ennen kuukautisia? Kun sitä leikittelee varovasti ajatuksella, että mitä jos. Mitä jos ihme olisikin tapahtunut? Onhan niin käynyt kerran aiemminkin. Tosin yksi kerta kahdeksaan vuoteen hieman lannistaa. Mutta niin on kuitenkin kerran käynyt. Sitä kuullostelee omaa kehoaan. Sitä tuntee niitä aivan alkuraskauden oireita, samoja oireita jotka myös joka kuukausi kertovat sitä todennäköisempää tarinaa kuukautisten alkamisesta. Mutta tänään annoin kuitenkin mielikuvituksen laukata. Tunsin, kuinka voisin varmasti olla taas onnellinen, ainakin hetkittäin. Yritin kuvitella, miltä minusta tuntuisi, jos pikkusiskon matka isosiskoksi alkaisikin näin, ihan itsestään ja näin pian. Yritin miettiä miltä minusta tuntuisi, jos sisälläni olisi taas pienen pieni ihmisen alku. Tuntisinko hieman surua siitä, että se ei olisikaan pikkusisko, vaan että se olisi joku aivan muu? Pystyisinkö rakastamaan tuota pientä omana itsenään, enkä vertaisi siihen mitä pikkusisko ehkä olisi ollut? En pysty sitä tietämään koska en oikeasti siinä tilanteessa ole, minä vain leikittelin ajatuksella. Mutta minusta tuntui niin mahdottoman ihanalle leikitellä sillä ajatuksella, että minusta tulisi taas äiti. Ainakin minulla kerran kuussa on tämä yksi päivä, kun pienen hetken saan kuvitella. En kyllä tiedä olisiko se helpompaa olla ilman tätä pientä toivoa, sitten ei tarvitsisi joka kuukausi salaa hieman pettyä, vaikka sen tiedänkin että nämä ajatukset ovat vain leikittelyä. Vaikka tiedän että todellisuus on se missä emme tee lapsia itse, eikä ole taattua että kukaan muukaan saa niitä meille tehtyä. Mutta sen pienen pienen hetken tänään tunsin, kuinka asiat taas voisivat olla, kuinka elämälle löytyisi taas suunta. Kunnes todellisuus näytti että tässä kuussa meille ei tapahtunut ihmettä. Että minun pitää yhä jatkaa etsimistä.

Suukkoja enkeliprinsessani. Äiti rakastaa sinua ja veikkapoikaa enemmän kuin mitään muuta ikinä.