tiistai 24. syyskuuta 2013

Äitiyslomalla

Tänään alkoi virallinen äitiysloma. Viimeksi en pääsyt ihan tähän asti, viimeksi äitiysloma alkoi kaksi viikkoa ennen aikojaan pikkusiskon syntymästä. Tuntuu, että olen jo niin kovin lähellä ja silti yksi silmänräpäys voi muuttaa kaiken. Muistan kuinka pojasta jäin aikanani kotiin, vaikka paljon olikin jo valmiina, äitiyslomasta se todellinen tohina alkoi. Pienien vaatteiden pesua, silitystä ja järjestämistä. Pinnasänky pedattuna odottamassa uutta perheen jäsentä. Vaunut koottuna odottamassa ensimmäistä kävelylenkkiä. Nyt valmiina ei ole mitään. Ei ole mitään mitä sinne pesukoneeseen laittaa. Ei ole mitään koottavaa, pinnasänkyä tai hoitopöytää. Mutta askel eteenpäin on otettu. Nyt on suunnitelmia. Tiedän mistä pinnasänky tulee, tiedän mistä hankin vaunut. Sitten kun vauva syntyy. En millään usko, että etukäteen kuitenkaan mihinkään pystyn, en vaikka kuinka haluaisin. Mutta minusta on hyvä, että suunnitelmat ovat valmiina. Ne on helppo sitten toteuttaa. Yhden pienen vaatekerran aion ostaa. Jotain ikiomaa tälle pienelle ennen syntymää. Pian.

Viime viikolla äitipolilla otin ensimmäistä kertaa puheeksi synnytyksen. Olin valmistautunut vuodattamaan kaiken, mutta nuori mieslääkäri pisti minut hieman tolaltaan. En jotenkin osannutkaan avata itseäni ihan täysillä itseäni nuoremmalle mieslääkärille. Joka kuitenkin loppujenlopuksi oli aivan mahdottoman sympaattinen ja kaikesta pinnistelystäni huolimatta en saanut kyyneleitä pidäteltyä. Joka tapauksessa, kevyin perustein ei aikaiseen käynnitykseen suostuta. Minkä arvasinkin. Mutta sanoi kyllä, että asia ei ole pois suljettu äidin psyykkisen jaksamisen vuoksi. Äidin kun pitää myös jaksaa synnyttää ja hoitaa vauvaa synnytyksen jälkeen. Ja asian puolesta puhui myös se, että takana on jo kaksi hyvin mennyttä alatiesynnytystä. Puhetta oli 37-38 viikoista. Raskausviikkoon 37 olisi enää kaksi viikkoa. Vain kaksi viikkoa! Se on niin kovin lähellä... Mutta tuntuu vieläkin saavuttamattomalta. Mitään lupauksia tai sopimuksia ei lääkäri vielä ollut valmis tekemään. Ehkä ensi viikon käynnin jälkeen minulla olisi jo lupalappu. Tai ehkä pelaavat aikaa, ja odotuttavat viikko kerrallaan. Yhtäkaikki, loppua kohden. Kunpa tämä loppu olisi erilainen kuin viimeksi.

Suukkoja tähtitytölle.

13 kommenttia:

  1. Oma pikkusisareni otettii pois rv. 36 ensin ei annettu lupaa noin aikasin, mutta suostuivat sitten koska halusivat varmistaa kaiken menevän hyvin vaikka äidilläni on myös takana alatiesynnyksiä.
    Paljon tsemppiä ja enkeleitä loppuraskauteen <3 Kyllä kaikki kääntyy parhain päin ja saat pienen nytyn syliin !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että mäkin saan vakuutettua lääkärit että suostuvat mahdollisimman aikaiseen käynnitykseen. Kiitos tsemppauksesta :)

      Poista
  2. Paljon voimia sinulle loppuaikaan. Enää vähän jäljellä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 sehän se, niin kovin vähän, mutta kuitenkin tuntuu niin hurjan pitkälle. Loppurutistus edessä :)

      Poista
  3. Minäkin toivon että käynnistäisivät etuajassa. Olen mielessä.

    Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OLET mielessä :)

      Poista
    2. Kiitos Elina <3. Samoin, olet ollut mielessä. Ja uusi pieni <3

      Poista
  4. Onnea :) ja rauhallisia mietteitä, iloisia toiveita <3

    VastaaPoista
  5. Olen niin monesti meinannut kirjoittaa sinulle ja kerran aloittanutkin, mutta teksti hävisi bittiavaruuteen kesken. En tiedä muistatko minua, mutta minä jäin blogivierailujesi jälkeen seuraamaan taivaltasi.

    Kovasti onnea matkaan, on ihanaa, että hoito on saattanut sinut jo tänne saakka. Olen seurannut blogiasi viime aikoina myös siksi, että meillä on lähes sama laskettu aika. Kävimme samaan aikaan läpi punktiot, siirrot ja ensimmäiset ultrat. Olen niin hyvin ymmärtänyt kirjoituksesi varovaisuudesta raskauden suhteen, vaikka meillä erilainen tausta onkin. Mutta jo se lapsettomuus ja ne hoidot tekevät tiettyjen asioiden suhteen varovaiseksi. Puhumattakaan kaikesta muusta, mitä olet kokenut.

    Voimia viimeisiin viikkoihin. Elän mukana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan muistankin! Onpa hienoa kuulla, että esikoisinen ei jäänytkään ainokaiseksi :)

      Ihan kohta ollaan jo maalissa, ihan kohta!

      (Ja totta tosiaan, kyllä se lapsettomuus ja sen tuomat kokemukset ovat juurtuneet tuonne selkärankaan. Tai koko raskauden ajan on ollut takaraivossa se, että jos taas jokin menee pieleen, niin tulevaisuus riippuu taas ja aina vaan valkotakkisista ja millekään ei ole takuuta...) Mutta toivottavasti en enää heidän apuaan ainakaan enää tällaisen epätoivon saattelemana tarvitse. ;)

      Tsemppiä kovasti loppusuoralle myös sinne <3

      Poista
  6. Kovasti jaksamista... olet mielessä usein, pian olet jo lopussa.Nopeasti on taipale mennyt sivusta seuranneena. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se aika menee, kun taaksepäin katsoo, mutta voi apua kun odotat huomista niin mitään ei tapahdu ;)

      Poista

Kommenttisi on arvokas, kiitos!