torstai 12. syyskuuta 2013

33+0

Tiistaina ohitin tuon maagisen rajapyykin. Nyt  olen hieman pidemmällä kuin pikkusiskosta. Tuntuu, että en nukkunut koko yönä, enkä seuraavanakaan. Odotin vain seuraava pientä merkkiä siitä, että tämä pieni ei jättäisi meitä samalla hetkellä kuin pikkusisko. Toistaiseksi olen vielä noita pieniä, ihania merkkejä saanut. Toivottavasti ne eivät yllättäen lopukaan. Tuntuu vaikealle kuvitella, että mahassani on jo jotain niin valmista ja täydellistä kuin pikkusisko syntyessään oli. En malta enää odottaa, että saisin hänet syliini. Itkevänä, huutavana ja ympäristöään haparoivasti katselevana. Synnytyksestä ei ole puhuttu vielä ollenkaan, ohi mennen olen siitä yrittänyt kysellä, mutta kunnolla asiaa ei ole pohdittu. Olen ajatellut ottaa sen vihdoin puheeksi seuraavalla käynnillä ensi viikolla. Henkisesti en ikinä tule jaksamaan loppuun saakka. Itken ja huudan kunnes suostuvat mahdollisimman aikaiseen käynnistykseen. Olen suunnattomasti iloinnut öiseen aikaan saamistani jo kohtalaisen kipakoista supistuksista. En todellakaan usko että vauva on lähelläkään syntymistä, mutta jos nuo supistukset hieman kypsyttelisivät paikkoja jotta käynnistykseen suostuttaisiin. Päivä kerrallaan. Muuta vaihtoehtoa ei taida olla, vaikka pitkiltä nämä päivät tuntuvatkin.

Suukkoja taivaan prinsessalleni.

13 kommenttia:

  1. Hienoa, yksi etappi saavutettu :). Täälläkin odotellaan ensi viikkoa, sitten olisi 30 täynnä. Hirvittävän hitaasti vaan aika matelee... en ymmärrä miten jaksan vielä 8 viikkoa! halauksia ja voimia tuleviin päiviin ja viikkoihin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, Johanna. Nämä etapit on ihan älyttömän tärkeitä... Mulla kun ei vielä ole luvattu mitään loppupäivämäärää tälle "piinalle" omassa mielessä yritän laskea siihen 37 viikkoon mutta niin hitaasti tuntuu etenevän... Sen jälkeen ei paljoa voi enää olla... Tsemppiä meille molemmille :)

      Poista
  2. Ihanaa <3 Joo ikinä et suostu odottamaan loppuun saakka. Kyllä ne sua kuuntelee <3 Toivotaan niin. Arvaa mitä, mäkin olen nyt raskaana. Lauantaina Taivaan pojan 1v. synttärit. En uskalla ajatella nyt tulevaa vielä yhtään, tulen varmasti allekirjottamaan kaiken täällä oman raskautesi aikana kirjoittamasi. Haluaisin vain unohtaa nyt olotilani ja palata siihen vasta kun (jos) ollaan päästy alkua pidemmäs. Ikään kuin varmuuden vuoksi totuttelen jo ajatukseen että ehkä viikon kuluttua en olekaan enää raskaana. Pelottaa.

    Hengessä mukana <3

    Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa ihanaa Elina! Helppo ei matkasta varmasti tule, mutta yhtä kaikki antaa niin suuresti uskoa tulevaan <3 Kovasti voimia myös taivaanpojan vuosipäivän kohtaamiseen. Itsellä se ei loppujen lopuksi ollut paljon kummempi kuin muutkaan päivät, toki haudalla käytiin ja hieman oli tunteet enemmän pinnassa. Ehkä sitä oli jännittänyt niin paljon etukäteen.

      Suuri voimahalaus Elina <3

      Poista
  3. Kiitos! Toisaalta ajattelen että miksen hyppäisi tähänkin kelkkaan täysillä mukaan, kun kerran mahdollisuus siihen tarjotaan. Jos pudotaan niin pudotaan, eipä olisi enää ensimmäinen kerta. Haluaisin jo pian tuntea liikkeitä sisälläni, jos saisin ne vielä tuntea, aion olla niistä niin kiitollinen joka ikinen päivä ettei mitään rajaa <3 Myös siitä olen varma ettei yksikään raskauspäivä tule menemään ohi ilman että olisin ollut siitä äärettömän kiitollinen <3

    Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kiitollisuus on läsnä päivittäin. Että onneksi on tämän mahdollisuuden saanut. Ja jos vaan pystyy heittäytymään, aina parempi. On tämä kaikessa "kamaluudessaan" kuitenkin niin äärettömän ihanaa <3

      Poista
  4. Moikka!

    Täällä nyt viikkoja 33+2 taidetaa siis mennä aika käsi kädessä tätä matkaa...
    Mitä enenmmän viikkoja/päivä saadaan kasaan sitä vaikeammaksi tämä käy siis henkisesti. Tuntuu siltä että mun pää hajoaa... Äippäpolilla ravaan nyt joka toinen viikko ja viimmeksi torstaina. "Toivoseni" on jo iso arvio 2300g. Heti jos en tunne liikkeitä kun haluan, menen ihan paniikkiin viimmeksi eilen kävi näin. Lopulta kun poika päättää aloittaa myllerryksen niin itkuhan siinä sitten tuli helpotuksesta. Käyn myös läpi nyt paljon esikoisemme syntymää ja hänen vammautumistaa ja sitten sitä kuolemaan, se tulee mieleen tottakai yön pimeinä tunteina. Järkyttävän väsynyt sitten henkisesti kun kelaa noita... mutta minkäs teet. Onneks huomenna pääsee taas ammattiimmeisen puheille.
    Puhuttiin myös siitä tulevasta synnytyksestä. Sektion saan jos niin halaun, mutta myös mahdollisuus alatiesynnytykseen ja se tietysti käynnistetään ennen laskettua aikaa. Nyt sitten en osaa sanoa että mitä teen... Sektion kannalla olen ehkä enemmän, ihan edellisen synnyksen traumojen takia. Viikon päästä taas juttelemaan aiheesta ja katsotaan mihinkä päädyn.
    Jaksamista sinulle, mukana ollaan :) <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla taas sinusta Eveliina, Kyllä vaan käsikädessä mennään. Ei taida eroa olla kuin kolme päivää :) Mulla on LA 29.10, meneekö sulla juuri Marraskuun puolelle?

      Luulen että sinun tilanteessa minäkin haluaisinkin sektion, sulla kun kaikki juontaa juurensa juuri siihen synnytykseen. Itse taas haluaisin alatiesynnytyksen juuri sen takia, että mulle olisi jotenkin hirveän tärkeä saada ponnistaa vauva ulos ja kuulla se huuto siinä tilanteessa. Mutta loppupeleissä ihan sama miten se sieltä ulos tulee, kunhan sen huudon kuulen. Huomenna tosiaan olisi taas äitipoli aika ja sitten ajattelin tuosta synnytyksestä puhua ja muutenkin siitä kuinka lopussa alan henkisesti olla... Juuri tuo liikkeiden jatkuva seuraaminen tuntuu vievän multa yöunet ja kyvyn keskittyä yhtään mihinkään. Kun mun pitäisi tuntea niitä ihan koko ajan. Pikkusiskosta kun tunsin täyden mylläyksen vielä kaksi tuntia ennen kuolemaa, niin nyt tuntuu etten saa hetkeksikään hellittää ja se alkaa käymään voimille...

      Jaksamista Eveliina, ei enää olla niin hirveän kaukana... Vaikka pitkältä jokainen päivä tuntuukin. Halaus täältä <3

      Poista
  5. Hei!

    Eksyin lukemaan blogiasi, kirjoitat todella kauniisti ja koskettavasti. Olen elänyt elämäänne tänä iltana blogisi ja kirjoitustesi kautta. Välillä itkien, välillä toivoen ja taas ikävöiden. Toivon kovasti teille voimia edessä oleviin viikkoihin, päiviin ja tunteihin!

    VastaaPoista
  6. Mitä kuuluu?

    Sinua/teitä ajatellen Erika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ajatuksista <3

      Päivä kerrallaan sinnitellen...

      Poista

Kommenttisi on arvokas, kiitos!