Miilosa juuri blogissaan pohti, milloin rakkaus lapseen alkaa? Alkaako se positiivisesta testistä vai mistä? Itse olen miettinyt todella paljon tuota samaa viime aikoina. En muista kuinka se on ollut edellisissä raskauksissa, koska sitä alkaa rakastaa itse lasta eikä vain ajatusta lapsesta. Tuntuu ehkä kylmälle, mutta en voi sanoa rakastaneeni tätä pientä vielä lapsena, minulle se on tähän asti ollut ehkä enemmänkin se pelastava köysi, se kadonnut usko tulevaisuuteen. Mutta jotenkin eilinen osittain muutti sitä. Vaikka olen tuon pienen jo kolme kertaa aiemminkin nähnyt ultralaitteen ruudulla, eilen tunsin katsovani ensimmäistä kertaa tulevaa lastani. Ensimmäisen kerran purskahdin itkuun, kun näin pienen olevan elossa ja voivan hyvin. Aivan suunnaton helpotuksen aalto meni lävitseni, niin varma olin ollut, että pieni ei olisi ollut enää mukana. Aiemmin olen vain ruutua tuijottanut ja ajatellut, että no onpa hyvä että hengissä ollaan. Nyt kuva näyttikin jo enemmän oikealle sikiölle kun ne aiemmat tummat pallukat. Nyt tuo pieni jo kovasti liikkui ja poseerasi vaikka pienen pieni vielä onkin. Mutta nyt taas kuitenkin hieman todellisempi. En tiedä uskallanko vieläkään täysin ehdoitta rakastua, kai se on aina vaikeaa kun on kerran saanut nenilleen. Mutta ehkä olisi pikkuhiljaa jo aika ainakin yrittää. Peikkoja kummittelee vielä takaraivossa, onnistuneen ultran kunniaksi tiputtelua esiintyi taas loppupäivän. Nyt pelkään hirveästi tulehduksia, varsinkin kun tuo typerä tiputtelu vaan jatkuu. Tuntuu, että kun yhden mörön selätän, seuraava kurkistaa jo kulman takaa. Ei auta, näillä mennään eteenpäin.
Suukkoja sinulle kaunis taivasprinsessani!
Ihana kuulla hyviä uutisia.. Oonite miettiny samaa, etät jos joskus vielä raskaana oon, uskaltaako sitä rakastua edes synytymän jälkeen. Heikolla jotenkin on luottamus mihinkään mikä suuntaakaan vauvaan. Ihanaa kuitenkin lukee,että mahdollisuus vielä kuitenkin on, että edes se on jätetty jäljelle. :) Onko sulla istukka joka tiputtelee,vai mistä moinen mahtaa johtua?
VastaaPoistaLoistavaa, että pikkuinen on vielä matkassa. Toivotaan, että tiputtelu loppuu. Itsekin tiputtelin 10 päivää alkuraskaudessa eli en onneksi pitkään. Kuitenkin jo sekin raastoi hermoja.
VastaaPoistaIhana kuulla, että ultrassa kaikki näytti hyvältä!
VastaaPoistaHei!
VastaaPoistaEn ole pitkään aikaan kirjoitellutkaan sinulle, ja nyt eksyin jälleen tänne. Ja aivan ihania uutisia luvenkin :) :) Onneksi olkoon! saahan onnitella? toivottavasti muistat minut, kirjottelin sinulle viimme syksynä poikamme kuoleman jälkeen... :)
Nimittäin minullakin on uutisia, kai sen voi jo teille kertoa, pähkinä vauvaa odotellaan rv 12 meneillään. Ja voin sanoa että aikamoisessa myllerryksessä mieli ollut. Positiiven testin tehtyäni olin aivan innoissani ja niin onnellinen, mutta sitten tuli kamala pelko niin kova että en osaa juuri iloita. fyysisestikkin olen voinut todella huonosti sekin ihan masentaa. en halua edes kuulla onnitteluja koska pelkään että jotakin kuitenkin sattuu, tosin en ole edes monelle kertonutkaan koko raskaudestani. ihan kamalaa kun ei uskalla iloita! halausin niin kovin jo käydä vauvan vaatteita tuoksuttelemassa mutta en voi, ajattelen että en kuitenkaan tule niitä tarvitsemaan. Varhaisultrassa käyty ja ensiviikolla on eka aika sitten äippäpolille siellä käydään läpi tunteita ja tietty tsekataan vauvan kunto. Pelkään jo sitäkin kamalasti, onko siellä enää mitään eloa.
on niin surullista kun en osaa iloita!! ihan hulluksi tulen.
<3 <3
Satu Ja Miilosa, ei hajuakaan mistä tiputtelu johtuu. istukka on kuulemma kaukana kohdunsuusta. Mulla oli edellisessä raskaudessa samanlaista, jatkui koko raskauden ajan eikä syytä oikein löytynyt. Vaan eipä sitä kukaan missään vaiheessa tosissaan kyllä edes ottanutkaan, eikä sitä tutkittu. Ekassa raskaudessa ei ollut mitään :/ (tai pientä tiputtelua kun tuulimunakaksonen valui pois, mutta sille siis selkeä syy :) ) Mä vaan toivon, että tämä loppuisi koska on niin hermoja raastavaa. Normaalioloissakin olisin varmaan stressaantunut tästä raskaudesta niin nyt sitten tämä typerä tiputtelu päälle. Eli stressitaso sata.
VastaaPoistaKiitos tyttöankka :) Ja onnentoivotuksia sinnekin suuntaan!
Eveliina, tosi kiva kuulla sinusta pitkästä aikaa! Olen usein miettinyt mitä sulle mahtaa kuulua. Me mennäänkin raskauden suhteen aika samoissa aikatauluissa... Ja niin oikeassa olet, on tämä kamalan hermoja raastavaa. Huoli päällä ihan koko ajan. Mäkin käyn vielä samalla neuvolapsykologilla kenen luona olen käynyt syksystä asti. Ihana kun on joku paikka missä purkaa tuntojaan. Tästä raskaudesta kun en tykkää kenenkään muun kanssa puhua. Käyhän päivittelemässä kuulumisiasi!