Peloista

Minun pitäisi päästä viikottain ultraan, jotta pystyisin pitämään pelkoni jotenkin kurissa. No, siihen ei toki ole mahdollisuutta, joten on pakko pärjätä näillä eväillä mitä minulla on. Huomenna tulee viikko edellisestä ultrasta ja nyt taas olen jo varma, että sisälläni ei ole enää elämää. Onneksi torstaina pääsen neuvolaan kuuntelemaan sydänääniä. Pahoittelen, että tekstit ovat tällaisia, mutta minun on johonkin näitä pelkojani saatava purkaa. En tahdo vaivata niillä niitä muutamia ihmisiä, jotka asiasta tietävät. Onneksi neuvolantäti on mahtava. Minulla on aikoja jopa hieman vajaa parin viikoin välein, että pääsen sydänääniä kuuntelemaan. Eilen soittivat synnytyssairaalasta ja laittoivat jo pinon aikoja kesälle. Minun teki mieli sanoa, että miksi nyt jo näitä annatte, eihän sitä tiedä pääsenkö koskaan sinne asti. Minua pelottaa, että en pääse noita aikoja käyttämään. Haluan päästä rakenneultraan asti, kontrolliultraan ja kaikkeen muuhun. Mitä jos en pääse? Koko ajan ajattelen vain huonointa vaihtoehtoa. Vitamiinit ovat lopussa. Ajattelen, että ostan lisää vasta neuvolan jälkeen, jotta tiedän onko enää syytä miksi niitä söisin. Jotenkin taikauskoisesti uskon, että jos iloitsen liian aikaisin, niin jotain pahaa tapahtuu. Että jos kuvittelen syksyllä saavani uuden lapsen, sitä ei silloin tule. Jos ostaisin äitiyshousut, maha lakkaa kasvamasta. Lista on ihan loputon. En halua puhua raskaudestani kenellekään (en toki ole yleisesti tästä vielä kertonutkaan, kerron vasta sitten kun on pakko) mutta ne muutamat, ketkä tietävät, heidän kanssaan välttelen aihetta. Ikäänkuin en raskaana olisikaan. Ohitan kysymykset tai vaihdan puheenaihetta. Niinkuin aikaisemminkin olen todennut, ei menetys olisi varmasti yhtään sen helpompi vaikka hieman hölläisin näiden pelkojeni kanssa. Mutta nyt sen jotenkin käsittelee niin, että on parempi olla kun koko raskautta ei olisikaan, vaikka toisaalta se pyörii mielessä ihan koko ajan. Voi kun sen pystyisikin pistämään kokonaan sivuun, edes muutamaksi viikoksi. Kuten aiemmin laitoin, analysoin tuntemuksiani ihan liikaa. Pientä tiputtelua esiinty yhä vielä välillä, ei joka päivä, mutta kun sitä ilmaantuu, tuntuu että hengitys pysähtyy. Kuvittelen omavani kaikki mahdolliset tulehdukset, jotka voivat aiheuttaa keskenmenoa. Millä ihmeellä sitä osaisi hieman rentoutua ja jättäytä virran vietäväksi. Mitään kun en pysty itse tekemään. Aiheuttaakseni mitään tai estää mitään tapahtumasta.

Suukkoja kaunis enkelini. Voi kuinka toivonkaan että olisit täällä.