perjantai 30. elokuuta 2013

Pettävällä jäällä

Tuntuu kun minut olisi laitettu juoksemaan heikoille jäille ja pitää vaan toivoa että vastarannalle pääsee uppoamatta. Alkaa vaan tuntua siltä, että en jaksa enää juosta. Eilen tuli totaalinen romahdus ja paniikki ja olin varma että vauva kuolee. Soitin itkien päivystykseen(taas parin tunnin jahkaamisen jälkeen)  ja kohtasin juuri sellaisen hoitajan jonka takia soittaminen on niin vaikeaa. Tuntui että mitätöi hätääni ja sanoi että soita neuvolaan jos siellä kuuntelisivat sydänäänet. Ymmärrän kyllä, että heillä on kiirettä ja on tärkeämpiä oikeasti heti hoidettavia asioita, mutta olisin halunnut päästä vain käyrälle ja todeta että vauva voi hyvin. Ja sen että hätäni otetaan todesta. Mutta toisaalta sehän tuon tekee vaikeaksi, on vaikea aina selittää koko tarina ja miksi olen paniikissa ja miksi haluaisin että minua kuunnellaan. Kohtelu tuntuu riippuvan niin paljon siitä, kuka puheluun sattuu vastaamaan. Kyllä hoitaja oli ystävällinen ja sanoi että jos jostain syystä neuvolaan en pääsisi niin sitten voin ottaa uudelleen yhteyttä. Mutta toki se on eri asia neuvolassa kuunnella sydänäänet kun maata kunnon käyrällä puolisen tuntiakin. Ja kun kaikki muu kohtaamani henkilökunta on aina sanonut, että rohkeasti ota yhteyttä, sitä varten he siellä ovat. Nyt taisi kynnys kasvaa entisestään.

Onneksi ihana terveydenhoitajani otti minut vastaan, kuunteli huoleni ja ymmärsi. Totesi että vauva potkii selkään päin, siksi liikkeet ovat vaimeampia. Laittoi jopa lähetteen sairaalaan, ei nyt kaikkein kiireellisintä, mutta kuitenkin että toivoisin tiheämpää seurantaa kun kolmen viikon välein, että stressi alkaa olla jo kestämätöntä. Nukuttua en enää saa, enkä pysty oikein mihinkään keskittymään. Tuntuu, että odotan vain vauvan kuolemaa, koska en pysty uskomaan että saisin sen elävänä syliini.
Maanantaina on joka tapauksessa kontrolliaika äitipolille. Eilen se tuntui ihan liian kaukaiselle. Katsotaan ottavatko tänään sairaalasta edes yhteyttä, vai jättävätkö suosiolla odottamaan maanantaita. Uskon nyt kyllä kestäväni maanantaille, vaikka eilen ei tuntunut siltä  mutta olisi mukava jos edes olisivat yhteydessä. Anteeksi purkautuminen, tuntui vain siltä että piti päästää höyryt pihalle, eiköhän fiilis tästä taas kohene.

Suukkoja omalle taivaantytölle.

4 kommenttia:

  1. Hei!
    Samanlaisia tuntemuksia täälläkin. Mitä pitemälle raskaus menee ja h-hetki lähestyy, sitä enemmän huoleni kasvaa. Pelkään niin suunnattomasti että Toivoseni viedään myös minulta. Minäkin sain "lisä" käytejä äippäpolilla ihan mielenterveyden kannalta. Ja puhutaan jo suunnitellusta sektiosta kun vauva on siihen valmis.
    Nukun huonosti, tai en saa illalla unta koska ajatukset pyörivät vain negatiivisten asioitten ympärillä, sain lääkeitäkin, mutta en haluasi itseäni ihan turruttaa... Joka aamu mietin että onko tämä se päivä kun poika ei enää potkikkaan masussa. Uskalsin pestä yksi päivä vauvan vaatteita, mutta samalla mieleni teki pakata kaikki takaisin viedä varastoon koska pelko ottaa vallan.
    Tämä on mieletön mielien taistelu jonka minä tahdon voittaa...
    voimia ystäväiseni ja olen mukana kanssasi tässä raskaassakin, mutta niin toiveikkaassa matkassa. <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eveliina <3
      Totta tosiaan pelko on saanut nyt viimeisen viikon aikana ihan uudet mittasuhteet. Johtuu varmasti osittain myös siitä että elän nyt ihan samoja viikkoja ja ensimmäiseen vuosipäiväkin on viikon päästä. Mäkin viime viikolla tosin uskalsin huutaa vaunuja huuto.netissä ja heti sen jälkeen lääkäri soitti että se arvo oli hieman kohonnut. Mulle se oli jotenkin merkki että nyt ei mitään voi laittaa valmiiksi... Hölmöä :)

      Mulle kanssa sanoivat, että sitten kun nukkuminen ei onnistu niin voi miettiä lääkkeitä avuksi. Mulla on vaan niin hirveä kynnys ottaa mitään ylimääräistä...

      Eiköhän tässä yhdessä päästä maaliin asti tällä kertaa, pakkohan sen niin on olla!

      Voimia sullekin Eveliina <3

      Poista
  2. On ymmärrettävää että olet huolissasi, onhan sinulla surullinen kokemus takana! Hienoa, että kirjoitat ajatuksiasi tänne. Toivon todella sinulle roppakaupalla voimia, rohkeutta, edes vähän sitä iloa ja jaksamista loppuaikaan. <3

    VastaaPoista
  3. Kiitos paljon kommentistasi <3. Päivä kerrallaan eteenpäin...

    VastaaPoista

Kommenttisi on arvokas, kiitos!