keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Tulisilla hiilillä

Aika menee kuin meneekin eteenpäin, myös silloin kun se tuntuu olevan kokonaan pysähdyksissä. Nautin suunnattomasti lyhennetystä työpäivästä, pojan kanssa meille jää paljon aikaa touhuta omiamme ja nauttia aurinkoisista keväthangista päiväkoti ja työpäivän jälkeen. Toki ensimmäisen palkkapäivän jälkeen huomaa myös pienen loven arkeen käytettävissä rahavaroissakin, mutta silti en tätä vaihtaisi. Aika tosin on mennyt eteenpäin niin hurjan hitaasti viimeaikoina. Tuntuu, että päivät eivät vähene. Tuntuu, että ensimmäinen etappi on ollut koko ajan ihan hurjan kaukana. Ja nyt se vihdoin on käsillä. Huomenna selviää missä mennään. Huomenna vihdoin selviää onko pieni siemen kasvattanut itselleen sydämen jonka niin kovasti toivon näkeväni sykkimässä. Olen varautunut (tottakai) kaikkiin vaihtoehtoihin. Tuulimunaraskauteen, kohdun ulkoiseen raskauteen. Jotenkin ehkä kaikkein vähiten olen varautunut siihen normaaliin raskauden mahdollisuuteen. Jotenkin en vieläkään uskalla ajatella että nyt voisimme olla sillä tiellä kohti onnellista loppua. Elämä kun on näyttänyt miten kuoppainen se tie voi olla. Toivon, että huomisesta tulisi oikein aurinkoinen päivä, ihan joka suhteessa. Vaikka tiedän, että silti ollaan vielä kaukana siitä onnellisesta lopusta, mutta ensimmäinen etappi olisi saavutettu. Se onnellinen loppu voisi olla ihan pikkuriikkisen lähempänä. Minä niin kovasti toivon.

Suukkoja rakas taivaanlapseni. Äiti ajattelee sinua ihan joka ikinen päivä ja ikävöi sinua kovasti.

4 kommenttia:

  1. Jänskättää.. pidän peukkuja, että kaikki olisi ja menisi hyvin. Tulethan pian kertomaan eilisen kuulumisia. Toivottavasti blogihiljaisuus on hyvä merkki.

    Sade

    VastaaPoista
  2. Taidat olla oikeasti raskaana, oletan hiljaisuuden olevan myöntymisen merkki! :D

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti hiljaisuus blogissa on hyvä merkki! :)

    VastaaPoista
  4. ;) Hymy naamalla

    Pahoittelut että pidin jännityksessä, eiliseksi osui vaan niin hurjan kiireinen päivä.

    VastaaPoista

Kommenttisi on arvokas, kiitos!