Huomenna pikkusisko olisi puolivuotias. En voi millään uskoa, että jo puoli vuotta on mennyt. Siitä on jo puolivuotta kun pikkusisko sai siipensä. Jotenkin tämä kulunut puolivuotta on jo todistanut monet kliseet oikeaksi. Suru muuttaa muotoaan. Niin se on tehnyt jo tässä puolessa vuodessa ja varmasti se tulee muuttumaan paljon vielä jatkossakin. Suru ei ole enää jatkuva musta pilvi eikä suunnaton ahdistus rinnan päällä, suru on alkanut ottaa omaa paikkaansa tässä uudenlaisessa elämässä. Aika auttaa ja parantaa. Sekin tavallaan niin totta, mutta tavallaan taas kuitenkin ihan väärin. Kyllä aika on auttanut, paljonkin. Useimpina päivinä on jo hyvä olla, eikä suru ole koko aikaa läsnä niinkuin se ensimmäisinä kuukausina oli. Paranna se ei silti varmasti ikinä. Niinä päivinä kun paha olo iskee ja ikävä on kova, on se ikävä ja suru ihan yhtä tuoretta kun kaikki olisi tapahtunut eilen. Silloin ajan kulumisella ei ole merkitystä.
Jostain syystä olen viimepäivinä paljon yrittänyt miettiä millaista kaikki olisi nyt jos asiat olisivatkin toisin. Ja jostain syystä minun on ihan hirveän vaikea kuvitella millaista elämä olisi ollut. Millaista meidän kahden lapsen perheen arkemme olisi. En osaa kuvitella millaista olisi kasvattaa pientä tyttöä. En tiedä mitään pienistä tytöistä. Tiedän vain millaisia pienet pojat ovat. En näe itseäni pukemassa pieniä mekkoja, enhän niitä ole koskaan pukenut. Osaan kuvitella vauva-arkea vain sellaiseksi kun se pojan kanssa oli, mutta eihän se nyt olisi ollut samanlaista. Pikkusisko olisi ollut se toinen lapsi. Toki on nytkin, mutta niin erilaisella tavalla. Toivon niin kovasti että saisimme vielä sen uuden mahdollisuuden kahden lapsen arkeen.
Suukkoja kaunis enkelini. Sinä olisit jo niin iso tyttö jos olisit täällä.
Täällä tuli hyvä mieli, kun sain lukea että elämä lähtee kannattelemaan pikkuhiljaa, vaikka suru ei koskaan väistykään pois.
VastaaPoistaKovasti lämpimiä myötätuulia tähän kevääseen, joka on vasta pikkuhiljaa heräämässä : )
Jännää että tuo monesti kuultu klisee on kuin onkin totta. Kyllä se aika tekee tehtävänsä. Tosin minäkin olen monesti miettinyt samaa kuin sinä;en osaa kuvitella elämää tyttäreni kanssa. miten surullista. En ylipäätään osaa kuvitella elämää vauvan kanssa. Ei voi muuta kuin toivoa että se aika vielä tulee. Aurinkoa päiviin ja voimia odotukseen <3
VastaaPoistaKyllä se aika aina tehoaa..tavalla tai toisella. Vaikka kyllä sitä tietää että niitä kuoppiakin varmasti vielä tuleekin. Mutta ihanaa kuulla, että on olemassa sinullakin päiviä, kun kaikki on hetken hyvin <3
VastaaPoistaKiitos kommenteista <3
VastaaPoistaBlueberry, sulle toivon kanssa myötätuulta tähän kevääseen.
Johanna, mun teki silloin alussa mieli läpsästä niitä ihmisiä naamalle ketkä sanoi, että aika auttaa. Vaikka kyllä sen silloinkin jo tiesi että niinhän sen on mentävä. Ei kai kliseistä tule kliseitä ihan turhan takia, ainakaan kaikista. Kaikkia en toki allekirjoita vieläkään... Ja sen lisäksi etten osaa kuvitella elämää pikkusiskon kanssa, harmittaa suunnattomasti etten osaa kuvitella miltä hän näyttäisi. Musta olisi ollut niin ihana tietää minkä näköinen pikkusiskosta olisi tullut. Kun sen voisikin jostain nähdä...
Satu, kyllä se on kääntynyt jo päälaelleen. Paljon enemmän on hyviä kuin huonoja päiviä, vaikka niitä kuoppia edelleen tulee.
Minäkin olen ihmetellyt ajan kulua. En voi käsittää, että olen ollut jo vuoden pois työelämästäkin nyt. Tuntuu, että jokin osa ajasta ja elämästä on pysähtynyt. Puhumme paljon samoista asioista kuin vuosi sitten, mietimme tulevaa kesää... toiveita, unelmia, huolia... kunpa saisimme kokea sen arjen vauvan kanssa. Esikoista en osaa kuvitella myöskään. Minulla on mielessäni kuva, minkä näköinen hänesta olisi kasvanut - mutta sen paikkaansa pitävyyttä en koskaan saa tietää.
VastaaPoistaHaleja. <3
Se on jännä miten sitä muodustuu noita juttuja mitkä erityisesti harmittavat. Siis vaikka toki koko menetys, mutta mua erityisesti nyt se, kun olisin niin hirveästi halunnut tietää miltä pikkusisko olisi näyttänyt. Tällä hetkellä se on se suurin harmitus, kohta varmaan joku muu. Sitä varmaan käy sen koko menetetyn elämän pala palalta läpi.
Poista