lauantai 16. maaliskuuta 2013

Hermoraunio

Onkohan minusta tähän? Jos tätä enää kohta edes on. Olihan sitä huoletonta aikaa jo lähes kaksi vuorokautta. Eilen illalla alkoi kohtalaisen kova kipu alavatsassa. Ajattelin, että ovat vain kohdun kasvukipuja. Ihmetyttää tosin, että kipu on jatkuvaa ja tuntuu oikeastaan koko ajan. Kasvukivut kai ovat lyhyt kestoisempia? Sen lisäksi tänään on ollut taas hieman tiputtelua. Sitä ei nyt pariin viikkoon ole ollut, kun taas yhtäkkiä se ilmaantui alavatsakipujen kaveriksi. Tuntuu, että järki lähtee. Ei minusta taida henkisesti olla tähän. Kyllähän kaikki voi vielä olla hyvin. Tai sitten ei. Kun kaikki oireet aina kertovat kummastakin vaihtoehdosta. Olen henkisesti ihan riekaleina. Eikö joskus voisi asiat mennä vaan helposti? Eikö se riittänyt, että emme saaneet pikkusiskoa kotiin? Eikö se riitä että emme saa lapsia itse tehtyä?

Voi rakas enkeli, kuinka taas olenkaan tänään niin kovasti ikävöinyt sinua. Ihmetellyt miksi sinun ikinä piti lähteä. Voi kuinka toivon, että asiat olisivat toisin.

8 kommenttia:

  1. oon miettiny ihan samaa.. Sitä, että uskallanko enään koskaan olla raskaana hetkeäkään ilman että pelko on vieressä ja niin kovin läsnä. Se että joku sano että kyllä kaikki nyt menee hyvin, on melko tyhjää.Totuus kun on sitä,että koskaan ei tiedä. Mutta toivon, että pikkusiukku antais sulle voimia olla edes siihen asti murehtimatta, kun aihetta on. Vaikka.. vaikeaa se on. Miljoonittain siipien havinaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin koko ajan vaan huolissani siitä, etten koskaan tule raskaaksi, en ajatellut ollenkaan millaista tämä tulee olemaan. Ja oikeasti sitä mahdollisuutta että miten sen kestää jos jotain käy. Jos raskaus ei päätykään halutulla tavalla. Kaukana on äityiden onni ja hehku tästä tilanteesta... Sitä miettii ihan oikeasti miten tässä pysyy järjissään. Pienikin epäilys jostain ja paniikki on taattu. :/

      Poista
  2. Joo.. Se on jotenki nii hurjaa,miten koko loppuelämän raskaana oleminen on jotenkin pilalla.Ja tulee aina oleen. Mulla kun oli eka pieleen menny raskaus, joka piti keskeyttää, ajattelin et mitenhä ens kerralla..Hyvin meni.. Kunnes oliki si keskeytyny keskenmeno.. Sit taas ajattelin, et no.. ens kerralla.. Ja ens Kerta olikin Kaapo, ja nyt tiän kyllä iha saletisti, että siitä enskerrasta tulee painajaista. Ja oon valmiiks ajatellu jo senkin, että jos enskerta menee hyvin, ja onnellisesti, koska lakkaa vahtaamasta sitä vauvaa.. että elääkö se siel mis onkaa. Tää ny ei lohduta pätkääkää, tiän. Mutta että et o kyl yksin. Pitää vissiin kai vaan selvitä päivä kerrallaan, ja todeta jossain kohti elämää sitten se lopputulos ja jatkaa taas siitä. Kyllä elämä on sitten yks perkele, sanoisin.Ihan ku mikään ei riittäs.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on ollut kanssa kyllä aikamoista... Sehän se kun ei ne 'pieleen menneet' raskaudet ole määrälliseti mikään vakio. Että nyt on noin monta mennyt persiilleen eli seuraava onnistuu. Nyt täällä jotenkin vahvasti fiilis että ei se tämäkään taida onnistua :/

      Poista
  3. Jokasella on oma helvettinsä.. Mä kyllä sydämestäni oikeen toivon että teilä siellä nyt onistuis. Vaikka kauanhan se varmasti kestää edes yrittää uskoa sellaiseen. Mä vielä tovon popsin pillereitä, ja koitan toitottaa itelleni, että nyt vaan tuulta päin.. Ja samalla sitte kelailen, että onkoha kohtalo koittanu jo kertoo, että pitäs antaa olla.. Aika näyttää..

    VastaaPoista
  4. Mietin tässä, että vain yhteen (tiedän kyllä, lähinnä retoriseen) kysymykseesi voin vastata: että kyllä sinusta on tähän <3 Päivä kerrallaan.
    Se on kumma, mihin sitä venyy, kun ei vain ole valinnan varaa :( Onneksi raskauteen liittyy niin vahvasti uuden elämän toivo ja rakkaus... se antaa myös voimia...näiden pelkojen lisäksi.

    Minusta tuntuu huonoina hetkinä siltä, etten jaksa ja että tuntuu ettei oman itsensä kasaaminen näistä sirpaleista meinaa edetä. Mutta jotenkin sitten kuitenkin tulee uusi päivä, ja joinain päivinä tuntuu sisäinen auringonpaistekin löytyvän :) Hymy ei kyllä ole ollut herkässä viime aikoina, toisin kuin ennen :(

    Ymmärrän liiankin hyvin tuon tuskallisen tunteen, kun kukaan ja mikään ei voi luvata, että kaikki menee hyvin :( Kunpa voisimme olla naiiveja ja pelottomia, ja kaiken aikaa vain uskoa kun meille sanotaan "että kaikki menee hyvin". Ja, että se olisi totta!

    Olet mielessä. Voimia ja parasta mahdollista onnea asioiden etenemiseen. Iso hali.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohan on niin totta, että sitä venyy vaikka mihin kun valinnan varaa ei ole. Sehän tässä on jo huomattu :)

      Kun joku voisi luvata. Seisoisin päälläni syksyyn asti jos sillä saisi kaiken menemään hyvin. Taas kerran pitää vain heittäytä toivon varaan...

      Poista
  5. Onkos siellä kaikki hyvin,kun hiljaisuus blogissa? :)

    VastaaPoista

Kommenttisi on arvokas, kiitos!