Ei, eihän se ole minulta pois se muiden onni. Silti se ärsyttää. Leikkipuistossa sisarusparvet juuri oikealla ikäerolla. Kumpujensa kanssa vauvanvaateosastolla ostoksilla olevat tulevat äidit. Miksi tuntuu, että kaikilla muilla elämä menee niinkuin suunnitellaan. Lapset tehdään kalenteri kädessä ja usein ne vielä tulevatkin suunnitellusti, siltä se ainakin siellä puistossa näyttää. Kukaan ei kuole ennenaikaisesti, kenelläkään ei ole lapsenteossa ongelmia, eikä sellaiset vaihtoehdot tule edes mieleen. Toki eihän sitä pysty ulkonäön perusteella sanomaan mitä joku on käynyt läpi, sitä vain olettaa että muiden maailma on särkymätön. Olen huomannut, että puistossa ja ihan nyt missä vain välttelen muita äitejä. Välttelen tilanteita, missä joku saattaisi kysyä vatsasta. En halua kertoa tarinaa sen takana. Mutta en myös halua olla kertomatta. Eikä sitä enää piiloon saa, ei vaikka yhä muka piilottelen.
Yhä raskaudesta täällä kirjoittaminen on tavallaan vaikeaa.Yhä tuntuu, jos siitä äänen puhun se otetaan pois. Vieläkään en siitä kenenkään kanssa puhu (paitsi psykologin). Joten minulle on tärkeää, että on tämä yksi kanava, missä pystyn ajatukseni jäsentämään. Minulla pikkusiskon elämä ja hänen kuolemansa tuoma suru kuuluvat yhteen tämän uuden raskauden kanssa. Tätä raskautta ei olisi ilman pikkusiskon kuolemaa. Tai ainakin se olisi hyvin erilainen. Pelot ja ajatukset nivoutuvat väistämättä yhteen pikkusiskon kanssa. Omassa mielessäni en pysty niitä ainakaan vielä erottelemaan, siksi niistä erikseen kirjoittaminenkin olisi vaikeaa. Tai vain raskaudesta kirjoittamatta jättäminen. Suru olisi varmasti hyvin erilainen jos uusi raskaus ei olisi alkanut. Nyt nämä kaksi kuuluvat yhteen. Elämän päättyminen ja uuden elämän alku.
Suukkoja prinsessani
<3
VastaaPoistaSydän myös täältäkin <3
VastaaPoistaItsekin usein mietin tuota kalenteri kädessä raskautumista. On se vaan jotenkin niin väärin, että toisille se tosiaan on niin helppoa. Kyllä oli oma hoitotaival sen verran tuskainen, etten olisi ilman omaa blogiani siitä ajasta varmaan selvinnyt. Tämä kirjoittaminen on tosi terapeuttista, hyvä siis että edes tänne pystyt purkamaan tuntojasi.
Tapasin tänään ystäväni jolla myös lapsettomuus tausta ja ikävä kyllä, myös 1 vuotiaan lapsen kuolema :( Nyt hän on uudestaan hoidoilla raskaana ja pelkää kuollakseen. Kumpa olisi jokin taikavoima, jonka avulla saisitte nauttia raskausajasta, kumpikin <3
Voimia sinulle <3
Kiitos ihanat <3
VastaaPoistaNäinhän se menee Barba, että vaikka lapsettomuustaustan jälkeen onnellisesti lapsia kotiin saakiin, on se rankka taival jättänyt sekin ne arpensa, vaikka haavat toki umpeutuu. Sehän tässä nyt on huomattu, että ei se vastoinkäymisten määrä ole mikään vakio, toisille vain kasaantuu enemmän kuin toisille... Olen kovin pahoillani ystäväsi puolesta, onneksi hänellä on tuollainen ystävä kuin sinä <3. On tärkeää, että on joku joka jaksaa kuunnella samat asiat ja pelot uudestaan ja uudestaan.